Hae tästä blogista

31.3.2014

~ STHLM PART 1 ~

Parempi myöhään kun ei koskaan? Minulla on ollut tämä edeltävä viikko aivan uskomattoman kiireinen heti reissun jälkeen, kova heittäytyminen arkeen esim. viiden työpäivän viikolla, koululla ja talleilulla samalla kun yritän palautua masennuksesta jonka sain palattuani tänne pikkukaupunkiin.

Mutta, nyt aioin kertoa teille Tukholman reissusta! Tai no, suurilta osin kerron kuvien avulla, koska kukaan ei kuitenkaan jaksaisi lukea kaikkea. :D Seuraavassa postauksessa tulee sitten kuvia shoppailusta. ;)

FRIDAY 21.3.

Perjantai-aamuna eli minun 21-v. syntymäpäivänä lähdin Amandan ja Karon kanssa matkaan, herätys varttia vaille viisi ja maksimissaan neljän tunnin yöunet takana. V oli ihana ja vei meidät lentokentälle kuudeksi. Kiitos siitä.

minä ja mun jumalaton matkalaukku :D
Todella kaunis näky näin aamukuudelta
 Lento lähti Vaasasta seitsemältä ja meillä oli välilasku sekä koneen vaihto Helsingissä.


Meillä oli parisen tuntia aikaa hengailla Helsinki-Vantaan lentokentällä, joten kävimme syömässä aamupalaa ja teimme pientä pre-shoppailua reissua varten. ;)


Puoli yhdentoista aikaan oli boarding-aika Stokiksen lennolle, wohoo! Lento sujui nopeasti ja pääsimme turvallisesti Tukholmaan!

Saatuamme laukkumme Arlandan lentokentällä lähdimme bussilla keskustaan ja sieltä metrolla hotellille. 

Mainoskuva? Haha nauran tälle aina kun näen tämän.. :'D
 Olimme kyllä kaikki positiivisesti yllättyneitä hotellista, en ollut uskonut että hotelli olisi näinkin kivan näköinen ja se sopi meille täydellisesti!




Hetken huilaamisen jälkeen lähdimme seikkailemaan juna-asemalle ja äiti tuli meitä sinne vastaan. Sieltä jatkettiin sitten äitin ja Jonaksen luo synttärikahveille.

päivän asu 
Oli tarkoitus että lähtisimme katsomaan yöelämää päivän päätteeksi mutta reissaamisen jälkeen kaikki olivat niin väsyneitä että päätimme jättää sen seuraavalle päivälle ja nukkua kunnon yöunet.

SATURDAY 22.3.

Lauantai aamuna heräsin jo kuudelta (!!), kävin siinä suihkussa ja laittauduin pikkasen odottaen että muut heräisivät ja että pääsisimme aamupalaa syömään.

Hotelliaamiaista kolme päivää putkeen, vautsi mitä luksusta! :D

Aamupalan jälkeen laittauduimme ja lähdimme kaupungille kiertelemään. Kävimme myös lounastamassa ja söin elämäni ensimmäistä kertaa sushia!

Namiii!!
A & A 
Olimme aikaisemmin aamulla katsoneet että reality-sarjan Paradise Hotel:in yhdellä kilpailijalla oli eventti pari korttelia meidän hotellista joten meidän oli pakko päästä sinne!
Pääsimme Samir Badranin kanssa fanikuvaan ja hän oli positiivisesti yllättynyt siitä että hänellä on faneja Suomessa. Olin kuin viisivuotias pikkutyttö nähdessäni hänet livenä, hahah.. :D
 Kaiken tämän sekoilun jälkeen lähdimme takaisin hotellille laittautumaan iltaa varten, koska tänään oli bileet luvassa!
Ja tietysti skumppaa synttäreiden kunniaksi!

Rakas 

Illan outfit; Dress by Estradeur


Swedish Girls  
Illan päämääränä oli Stureplan. Kävimme ensin Laroy-nimisessä yökerhossa ja lopulta päädyimme Sturecompagniet-yökerhoon; yksi Ruotsin tunnetuimmista yökerhoista. Oli aivan mahtava ilta ja tanssimme pikkutunneille asti.
Pressphoto from Laroy's homepage

SUNDAY 23.3.

Sunnuntain olotila oli mikä oli eilisen riehumisen jälkeen. Ehdimme kuitenkin hyvin aamupalalle ja lähdimmekin sen jälkeen taas seikkailemaan.

Päivän "I don't care"-asu :'D
Taukoa shoppailusta :D
Iltapäivästä kaikki kolme lähti omille teillensä, minä lähdin mamman ja Jonaksen luo. Palasin illalla takaisin hotellille todella väsyneenä ja nukahdin taas yllättävän aikaisin.

MONDAY 24.3.

Maanantai ja viimeinen päivä Stokiksessa. Nyyh. 

Aamupalan jälkeen pakkasimme kamppeet ja lähdimme keskustaa kohti. 


Saimme onneksi laukkumme hyvään varastoon jotta pystyimme vielä tekemään viimeiset shoppailut. Kävimme myös lounastamassa ennenkuin bussi vei meidät takaisin Arlandan lentokentälle.

A & K

Auringon laskiessa lensimme jo Tukholman yli takaisin Suomeen. Välilaskun takia olimme vasta takaisin Vaasassa yhden aikaan yöllä. Kotiin tultuani sain siis heti ryömiä sängyn pohjalle nukkumaan.


Tämä oli aivan mahtava reissu enkä millään voi kaikkia tekemisiämme teille kertoa, mutta voin sanoa että jätin sydämeni Tukholmaan. Tulen aina kaipaamaan sitä kaupunkia koska sydämeni sykkii sielä täysillä. 

Hope to see you soon STHLM!

28.3.2014

Pommiin-nukkuja kylillä

Huomenta rakkaat lukijat!

Heräsin äsken vaikka herätyskelloni olisi pitänyt soida jo monta tuntia sitten.. Näin se aina menee kun en ole kotona! :D Saan tässä vetäistä nopeat aamukahvit ja sen jälkeen lähteä tallille liikuttamaan C. Olen muuten laittanut melkein kaikki Sthlm-kuvat valmiiksi joten niitä ajattelin tarjota teille tänään tarinoiden kera. Sounds good ey? ;)


24.3.2014

Going home

Kotiinlähtö takaisin Vaasaan on alkanut, sad but true. Tulen kaipaamaan tätä kaupunkia ja kovasti mutta tiedän onneksi palaavan tänne vielä. Minulla on paljon kuvia ja kerrottavaa viikonlopusta! See you soon guys! :)


21.3.2014

STHLM






Terveisiä Tukholmasta! Täällä viettämässä 21v. synttäreitäni pidennetyn viikonlopun ajan ja toivottavasti pääsemme vielä elävänä takaisin. ;)


15.3.2014

"Kyllä se elämä mullekin välillä hymyilee vaikka kaikki olis huonosti."

Huomenta ihanat ihmiset :)

Tämän postauksen piti tulla ylös blogiin jo eilen, mutta olinkin aivan rättiväsynyt töiden jälkeen joten unohdin sen kokonaan. Anyways, kiirettä on nyt riittänyt koko viikon aamusta iltaan niinkuin olin jo aikaisemmin arvaillut. Aamuni olen alkuviikosta aloittanut tallitöillä ja hevosen liikutuksella jonka jälkeen olen sitten suunnannut töihin. Salillekin pääsin keskiviikkona ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon(sairastelun vuoksi) ja voin sanoa että olen todellakin kaivannut sitä, etenkin juoksemista.

Salitreenit *check*!
Aamusalille menossa :)
Sivuohjilla juoksutusta keskiviikkona (kuvat videosta)

Torstaina pääsin ratsastamaan Cheerulla taas pitkästä aikaa, edellisestä kerrasta taitaa olla lähes kuukausi!!?!! Juoksutin toki poitsun ensin, koska C:llä on alkanut uhmaikä ja kevätfiilikset pukkaa pintaan.. :D Ratsastin siis vain nopeasti läpi juoksutuksen jälkeen ja poni tuntuikin tosi kivalta eikä ollut ollenkaan jäykkä, jessjessjess!!

My words will never be able to describe how much I love you.

Eilen ratsastin C:n myös hyvin lyhyeen juoksutuksen jälkeen. Ratsastus ei ollut mitä mahtavin koska välillä poni tinttaili omiansa mutta hetkittäin se liikkui todella kivasti ja hyvässä muodossa, etenkin loppua kohden. Tehtävänä meillä oli paljon ravi-käynti-siirtymisiä ja harjoiteltiin vähän harjoitusravia (koska se nyt on vielä hirveän hakusessa, mutta noin nuorellakaan hevosella ei ole hyvä ratsastaa hirveästi harjoitusravia). Teimme myös paljon voltteja ja suunnanvaihtoja kun C ei aluksi halunnut keskittyä. Välillä siinä oli kunnon säätämistä ja häärämistä mutta loppupeleissä olin tyytyväinen hevoseen enkä oikein muutakaan osannut odottaa kun sillä ei tosiaankaan ole ratsastettu pitkään aikaan. Ja onneksi ei haittaa vaikka tuo otus onkin hyvin jääräpää välillä, koska niin olen myös minä. ;)

C ja sen poseeraukset.. :D
Olen muuten jopa saanut hankittua meille turvajalustimet, vihdoin! 
Tänään Cheerulle olisi luvassa jonkinlaista liikuntaa riippuen kentän kunnosta mutta luultavasti vain kävelyä/kevyt juoksutus ettei tälle viikolle tulisi liikaa töitä. Pidän itsekin tänään vapaapäivän salilta etten vaan tule kipeäksi taas.


Muttamutta, asiasta kolmanteen..! Te jotka seuraatte minua instagramissa olette varmaan huomanneet että olen aloittanut Teatox:in! Teatox on yksi Detox-menetelmä, jonka avulla saa kehon puhdistettua "myrkyistä" ja muista huonoista aiheista. Voin kertoa tästä lisää jos teitä kiinnostaa? Ja myös antaa teille alennuskoodin verkkokauppaan mistä olen detox-teen tilannut! ;)

annaakarolina @ instagram

Noniin eli taas tuli aika pitkää postausta tehtyä, nyt aionkin jatkaa päivän puuhiin että ehdin tehä kaikki asiat ennenkun lähden töihin klo 14, laters!


11.3.2014

WEEKSCHEDULE

Vaavi
Tiistai 11.3.
-Aamutallit
- C: kävelytys kentällä + maastakäsin juttuja
- Hakea R******n k**l**n ;)
- Töitä 14-20.30


Keskiviikko 12.3.
- Aamutallit
- C:juoksutus + pieni ratsastus/juoksutus sivuohjilla
- Koulua klo 18 asti
- Salille?


Torstai 13.3.
- Aamutreenit salilla
- Cheerun kengitys
- C: juoksutus sivuohjilla/ratsastus riippuen ed.pv. treenistä


Perjantai 14.3.
(- Koulua 8.15-11)
- Salitreenit
- C: juoksutus
- Töitä 14-21.30


Lauantai 15.3.
- Salille
- C: ei tietoa? riippuu ilmasta.. jos huono keli niin VP
- Töitä 14-21.30


Sunnuntai 16.3.
VAPAAPÄIVÄ!!!


10.3.2014

Monday 10th of March, 2014

Siitä on jo ehtinyt kulua monta päivää kun viimeksi postailin..  Voin syyttää sitä että minulla ei ole ollut konetta auki koko viikonlopun aikana, viimeksi perjantaina istuin koneen ääressä. No, parempi nyt kuin ei koskaan.. :D

Koko edellinen loppuviikko kului kiireen merkeissä, tekemistä on riittänyt vaikka kuinka. Perjantaina tein siis tallityöt aamusta, vesisateessa. Olin takaisin kotona (ihan litimärkänä) joskus yhdeksän jälkeen ja silloin otin hetkisen rauhallisesti ennenkuin päätin siivota ja käydä kaupassa.

Overnight oats
Iltapäivällä hain sitten äidin, Bellan ja Jonaksen bussilta ja jatkoimme korkkarille jossa vietin illan heidän kanssaan. Oli ihanaa nähdä äiti ja Bella pitkästä aikaa, pakko myöntää että on ollut ikävä.

Bellan mielestä matkalaukku on hyvä paikka nukkua.. :)
Seuraavana aamuna oli taas aikainen nousu; aamuvuoro klo.06:45 alkaen. Olin niin väsynyt, mutta pääsin töihin ja työpäivä menikin lopulta hyvin nopeasti. Kahdelta pääsin töistä ja kävin silloin vain pikaisesti tallilla ja jatkoin ostoksille K:n kanssa iltaa varten. Kävin vielä korkkarilla syömässä ja hengailemassa hetken ennenkuin lähdin kotiin laittautumaan. Illalla olimme porukalla kaverin tupareilla yömyöhään asti. Kävimme myös rundin yöelämässä kääntymässä vaihtelun vuoksi mutta palasimme sen jälkeen takaisin kämpälle. Mitä pikkutunneilla sen jälkeen tapahtui saa jäädä tietämättömäksi mysteeriksi teille lukijoille. ;)

Varmaan ainoat jotenkin julkaisukelpoiset kuvat koko illalta.. :DD
Sunnuntaina heräsin joskus yhdentoista aikaan ja sain aamukahvitarjoilut heti noustessani, luksusta.♥ Kotiin päästessäni fiksasin itseni jonkinlaiseen edustuskuntoon, kävin tallilla ja jatkoin töihin missä olinkin sitten koko loppuillan. Töiden jälkeen kävin vielä toivottamassa äitille hyvää matkaa takaisin Stokikseen. Pääsin kotiin yhdeksän maissa ja kaaduin lähes heti sänkyyn aivan rättiväsyneenä.

Tänään nousin nykyään "tavalliseen" aikaan, eli 05:21. Aamukahvit naamaan, vaatteet päälle ja lähtö tallille. Aamutallit meni aika nopeasti tänään, olin valmis puoli yhdeksältä ja silloin päätin liikuttaa Cheerun. Olimme ensin koulukentällä mutta vaihdoimme estekentälle kun se vapautui. Juoksutin C:n suunnilleen puolen tunnin ajan, paljon siirtymisiä ja tempovaihtoja molempiin suuntiin. C oli aivan mahtavan ihana ja kuunteli todella hyvin! Saimme jopa laukassakin tehtyä hyvin näkyviä tempovaihtoja ja en voi olla enempää kuin tyytyväinen pikkuiseen. C näytti myös tyytyväiseltä jumpan jälkeen ja tämän lisäksi koko aamun vielä kruunasi aivan mahtava kevätaurinko. 


Asiasta kolmanteen.. En tiedä jos muistatte kun joskus kerroin teille Lillistä..?Siitä, kuinka meillä oli jotain niin erikoista ja että hän oli elämäni rakkaus. Siitä erityisestä siteestä joka oli meidän välillä ja kuinka uskoin etten ikinä tule tapaamaan samanlaista hevosta jonka kanssa saisin samanlaisen kontaktin. Uskoin väärin. C on osoittautunut olevan juuri SE hevonen minulle, ja tunsin sen jo siitä lähtien kun sen ensimmäisen kerran näin. Tämä voi kuulostaa tyhmältä joidenkin mielestä, mutta niin se vain oli. Tämä tunne on säilynyt tähän päivään asti. Minä rakastuin uudelleen. Ja uskon tämän olevan "palkinto" siitä kun uskalsin päästää Riksusta irti ja jatkaa elämän unelmani toteuttamista. 

Loppupäivä minulla onkin sattumoisin "vapaata" koska koulua ei ole tänään eikä töitäkään. Tekemistä kuitenkin riittää; hoitaa kaikkia "aikuisjuttuja" kuten kaupassa käyntiä, pyykkien pesemistä jne. ja voisin salillekin tänään yrittää liikkua koska en tunne enää itseäni kipeäksi. Joo-o, ehkäpä pitäisi laittaa päivä käyntiin. 

Viikko-ohjelmaa tulossa tänään niin tiedätte mitä hommailen jos en ehdi postaamaan. Ja hyvät lukijat, muistakaa että myös maanantai voi olla hyvä päivä! ;)





5.3.2014

They tell you to follow your heart..

.. but what to do when the choice you make can't include all that you want?

Elämän vaikeita valintoja. Tuntuu että niitä on tullut vain enemmän viimeisen parin vuoden aikana ja olen aivan sekaisin kaikesta. Valinnat eivät koskaan ole helppoja, ainakaan silloin kun tulevaisuudesta ei ole minkäänlaista tietoa. Eikä todellakaan auta että tunteet sekoittavat valintaa vielä enemmän, olen jopa nukkuessani miettinyt tulevaisuuttaa, se seurasi uniin asti ja aamulla herätessäni se oli ensimmäinen asia päässäni.


Mutta miettiessäni asiaa, punnitsemalla kahden valintani välillä tajuan tämän asian;


Pohjimmiltani tiedän kyllä mitä haluan, olen aina tietänyt. Kuten hyvä ystäväni A sanoi minulle eilen; "Sä yrität vain niin kovasti löytää jonkun syyn jäädä." ja se on totta. Tiedän että asioilla on tapana järjestyä ja aikaa on vielä syksyyn, mutta, kun teen päätökseni tulen sisäistämäään sen ja silloin ei ole enää väliä mitä tapahtuu. Päätös on päätös ja sitä ei voi muuttaa. Kyllä te tiedätte minut; Kaikki tai ei mitään.


Joo.. Sori että menee taas syvällisyyksiin, minun on vain pakko purkautua jonnekin. Muttamutta, nyt muihin asioihin! Cheerulla on tässä viime päivät ollut vapaata sairasteluni takia, mutta eilen päätin sitten etten aio enää sairastella joten käväisin ponin liikuttamassa, kevyeesti kuitenkin koska on ollut vapaalla. Juoksutin liinassa joku maksimissaan 30 min. mutta aika vähän venähti koska minulla oli kyseessä kirjaimellisesti SEKO poni. :D Alussa siis oli kauheeta takkuamista ja vallantaistelua, kakaralla oli energiaa vaikka kuinka.. Noh, kyllä se sitten tajusi että on parempi LIIKKUA liinassa eteenpäin kuin lähteä joka suuntaan pomppimaan. Lopuksi C liikkui oikein kivasti vaikka väsähtikin kaiken pelleilyn jälkeen.



Loppukäyntien aikana kävelyttäessä huomasin kuitenkin että MOLEMMAT takajalan kengät oli lentänyt irti.. HUOH. Nojoo, kaviot olivat kuitenkin hyvässä kunnossa. Harmittaa toki koska viime kengityksestä on vain joku 4-5 viikkoa.. Muttamutta, ei voi mitään, soittoa vaan kengittäjälle. Hoidettuani kaikki asiat tallilla lähdin kotiin laittamaan ruokaa ja sitten iltavuoroon töihin.

@ Instagram pari päivää sitten
Tänään meillä ei ole koulua ollenkaan, uskonpa että se johtuu fastlaskiaisesta.. Onneksi ainakin minulla on hyvä olo tänään. ;) Lähden tuossa myöhemmin tallille liikuttamaan C:n ja sen jälkeen töihin taas. Huomenna ja perjantaina on sitten luvassa tallitöitä ja viikonloppuna taas "normitöitä". Viikonlopusta puhuen, olen unohtanut kertoa! Mamma tulee kotiin ruotsista moikkaamaan meitä. En ole nähnyt häntä yli kahteen kuukauteen joten en voisi olla iloisempi siitä tällä hetkellä. 



Onneksi saan taas näin paljon ohjelmaa että ajatukseni siirtyvät muualle, koska joudun kuitenkin odottamaan ainakin perjantaihin päätösteni kanssa. Loppuviikosta pääsen varmaankin myös salille treenaamaan ja näin tämä maaginen arki jatkuu Annan kiireisessä elämässä. ;) 

Nyt aamupalan kimppuun ja päivä käyntiin!