Hae tästä blogista

25.9.2014

Estevalmennus - Video

Eli tässä on videota viime viikon estevalmennuksesta.

Tehtävän tarkoituksena oli hypätä ravissa ja laukata esteiden välissä. Todella hyvä harjoitus joka sai hevosen herkistymään ja kuuntelemaan ratsastajan apuja.

Omasta puolestani oli alussa väärinkäsitys kun en ratsastanut Cheerua tarpeeksi paljon eteenpäin ja sen takia se oli "laiska"(edellisessä valmennuksessa kun keskityimme paljon siihen että se ei polkisi omia etukoipiaan ja ratsastus oli paljon "rauhallisempaa" silloin). Opin tämän tunnin aikana ratsastamaan Cheerua niin että se sai takajalat alleensa ja hyppäsi oikealla tavalla käyttäen selkälihaksistoa ja takajalkojaan.

Paras poni. <3

Tavallista rauhallisempi torstai

(..Lukuunottamatta sitä faktaa että ulkona puhaltaa sen verran että tuuli melkein vie mennessään,heheh.. )

Sellainen torstai kun ehdin tehdä myös muutakin kun vain niitä asioita mitkä ovat eniten oleellisia. Tänään tosin on myös vähän erilainen torstai. 25.päivä syyskuuta. Tämä tarkoittaa että olen asunut Ruotsissa tasan kuukauden verran. Olen alkanut kotiutumaan kunnolla ja voin vieläkin kehua sitä kuinka viihdyn täällä. Sieluni lepää rauhassa vaikka päivät ovat ohjelmaa täynnä aamusta iltaan.

Postausten ajoittaminen on toki yksi suurimmista haasteista tällä hetkellä. Haluaisin kirjoittaa niin paljon ja ideat pursuavat joka suuntaan. Aika tosin ei anna periksi millään ja "vapaa-ajan" iskiessä täytyy tehdä muita asioita. En tiedä jos tästä lähtien tekisin videopostauksia, mielipidepostauksia random asioista tai näitä yhteenvetoja tai jotain ihan muuta.. ehdotuksia?

Kuvia ehdin kuitenkin aika-ajoin räpsimään, joten tässä pientä kuva-saldoa;

Kävimme Marietorps Ridsport - nimisessä hevostarvikeliikkeessä viime viikolla ja paikka missä se sijaitsi oli lähes satumainen.. aivan älytöntä!

Hiukset saivat lisäpotkun viime viikonlopun kunniaksi kun vihdoin päätin värjätä ruman tyvikasvun pois hehe..

Viime lauantaina olin myös toimihenkilönä 4-vuotiaden esteratsastuksen semifinaali-karsinnoissa Breeders-viikkoa varten. Sain m.m. nähdä livenä metrin etäisyydellä Satu Liukkosen suoritukset monella hienolla nuorella!

Talliin saapui viikonloppuna myös uusi "vauva" joka on Cheerua nuorempi.. Cheeru ei siis saa olla enää tallin söpöliini :D

Meillä on myös uusi juoksutus-systeemi, koska mielestäni on hankalaa juoksuttaa sivuohjilla (lue:olen laiska enkä halua käyttää niitä aina juoksuttaessa.. ) ja tässä on sitten helpompi väline juoksutusta varten!

Viikonlopun aikana kävin myös valmentajallani ahkeroimassa; heinäpaalien latoamista ja tallin yleistä hoitamista. Kuvassa näkyy valmentajani kilpahevonen Sune, jonka myös liikutin maastolenkillä sunnuntaina.

Sain myös hiljattain hankittua ensimmäisen piképaitani koulun logolla koristeltuna. Meillähän on hyvin tarkka "dresscode" siitä mitä vaatteita saamme käyttää talleissa täällä.
Täällä on se hyvä asia, että mikään päivä ei ole samanlainen. Kaikki päivät ovat aivan erilaisia ja koko ajan oppii jotain muuta. Huomaan heti, kuinka täällä ruotsissa hevosurheilu on niin paljon edellä ja siksihän minä tänne tulin. Janoan oppia uusia asioita, kerään kaiken tiedon mikä lähettyvilleni tulee, prosessoin sen ja vertaan omaan ajattelumaailmaani. Jos nyt olen jo kuukauden aikana oppinut näin paljon, en malta odottaa kuinka paljon tulen oppimaan kolmen vuoden aikana.


Minulla on muuten video valmiina viime viikon valmennuksista, yritän heittää sen tänne blogiin vielä tänään (illemmalla). Tälle viikolle ei harmikseni valmennuksia tullut kun valmentajani on saikulla. Odottelemme siis ensi viikkoa innolla!

Nyt täytyy rientää talliin siivoamaan että poni pääsee vielä tänään sisälle, hehe. ;)

14.9.2014

Flyinge by Night

Kirjoittaessani tätä postausta näin lauantai-iltana kello on jo puolen yön aikaa Suomen puolella, makaan sängyllä huoneessani väsyneenä mutta koska en ole postaillut ikuisuuteen ajattelin tehdä sen nyt.

Heippa vaan kaikille! Pahoittelen todella tätä hiljaiseloa kuten aina, täällä aika vaan rientää enkä käytä tietokonetta tällä hetkellä lähes ollenkaan..

Olen kohta asunut Ruotsissa kolme viikkoa. Haluatte varmasti kuulla mitä mieltä olen tästä..?

..Minä RAKASTAN tätä paikkaa ja viihdyn täällä ihan älyttömän hyvin! Kartano jossa asun on mahtava, talli on upea ja ihmiset ihania. Cheeru on samaa mieltä, koska hän on aivan onnensa kukkuloilla ja se tuo mielelleni rauhan kun saan nähdä miten hyvin sillä on kaikki täällä.

I just love this place. <3
Koulua on tullut käytyä nyt kahden viikon ajan. Ensimmäinen koulupäivä vähän jännitti meitä kaikkia, onneksi lähdimme koko asuntolan porukalla kouluun yhdessä, joten tuntui siltä ettei aivan yksin tarvinnut täällä olla. Paljon uutta tietoa on tullut päivien aikana ja meillä on ollut laajasti erilaisia turvallisuuskoulutuksia ja muita infotilaisuuksia missä ollaan käyty läpi kaikki käytännön asiat mitä koulua ja koulutusta koskee.



No, mitä minä sitten touhuan täällä päivät pitkät? Koulupäiväni koostuvat yleensä teoriatunneista/klinikoista, tallitöistä (jos meillä on tallivuoroja kyseisellä viikolla) sekä tällä hetkellä valjakkoajosta. Noin kuukauden päästä minulla alkaa nuorten hevosten koulutus ja ensi vuoden alussa ratsastusosuus(este ja koulu). En ollut aluksi oikein innoissani tästä järjestyksestä ja ajattelin että ajaminen olisi aika "tylsää".. Mutta olin aivan väärässä ja mielestäni se on hauskaa! Saamme aluksi kokeilla vähän eri hevosia ennenkuin meille jaetaan omat hevosemme joilla sitten suoritamme jokaisessa osuudessa sekä kirjallisen ja käytännön päätöskokeen.

Ajelulle lähdössä Ohion kanssa. :)
Nuoret hevoset/Turvallisuus/Juoksutus/Ohjasajo/Lastausklinikka joka pidettiin perjantaina 
Koulun jälkeen minulla odottaa kotona tallin laitto (siivoukset, ruokinnat jne.) sekä Cheerun liikuttaminen. Yleensä olen valmis illalla 9-10 aikaan ja silloin olen kaatunut suoraan sänkyyn.

Vaikkei minulla ole koulussa tällä hetkellä ratsastusta, olen päässyt hyvin jatkamaan treenaamista Cheerun kanssa monipuolisin tavoin. Olemme ratsastelleet ulkokentällä, maneesissa ja maastossa, olen juoksuttanut kentällä, tehnyt maastakäsin työskentelyä ja käynyt "koiralenkillä" sen kanssa. Suunnitelmissa ensi viikolle on myös työskentelyä pellolla ja jossain vaiheessa myös reissu koulun laukkaradalle, aah!




Meillä oli myös ensimmäiset estevalmennukset viime  keskiviikkona! Valmentajana toimii Ulrika Stenson joka on kokenut kilparatsastaja (kuulemma kilpaillut Grand Prix- tasolle asti esteratsastuksessa). Hänellä on lähettyvillä talli mutta tallin ja pihanpitäjämme kanssa on sopimus että hän alkaa pitämään meille valmennuksia viikoittain. Tämä valmentaja sopi meille älyttömän hyvin ja odotan jo innolla seuraavaa kertaa. Minulla on myös ekasta kerrasta videota joten jos löydän aikaa laitan sen tänne kommenttien ja selitysten kera.

Ulrica Stenson nuorten hevosten ryhmä; Minä&Cheeru sekä Linnéa&Sparven
Cheeru on myös vihdoin saanut oman tarhakaverin, 6-vuotiaan rautiaan tamman nimeltä Magical Isidora eli Dora. Nämä kaksi ovat lähes saman näköiset ja ne viihtyvät valtavan hyvin yhdessä - syövät jopa samasta heinäkasasta! Ihanat höpönassut. <3

Ensimmäinen päivä yhdessä :)

Olen myös ollut älyttömän tyytyväinen itseeni. Päätin tänne muuttaessani että minun täytyy tehdä jotan elintavoilleni ja olen pitänyt lupaukseni. Elän nykyään paljon terveellisemmin mutta pystyn myös rajoitetusti hellittämään viikonloppuna ja herkutella hyvällä omatunnolla.


Ruoka ja syöminen on nykyään hyvä ystäväni. ;)

Tässä on se mitä voin näin lyhyeesti kertoa, koska silmäni eivät halua pysytellä enää auki. Huomenna on taas uusi päivä ja uudet kujeet, siksi haluankin jo peiton alle nukkumaan. En uskalla luvata koska postauksia tulee lisää, välillä voi olla että kirjoitan tihein aikavälein ja välillä en, mutta saatte vapaasti käydä katsomassa täällä jos olisin jotain kirjoittanut. ;)

Nyt nukkumaan, öitä!





2.9.2014

Still alive!

Sängynpohjalla kuolemanväsyneenä. Päivät pyörii hullunmyllyn lailla aamusta iltaan. Lisää päivitystä yritän teettää jossain vaiheessa huomenna!


Godnatt! <3