Thank you for all these years ❤

Täällä sitä nyt ollaan, kolme vuotta myöhemmin, valmistuneena Hippologina jo kuukausi taaksepäin. 

On vaikea tajuta että ne vuodet ovat jo ohitse. Kolme vuotta on pitkä aika, mutta arjessa et huomaakaan että päivät juoksee ohitse. Nämä kolme vuotta ovat olleet ehkä elämäni rankimmat vuodet mutta sa(malla elämäni parhaat enkä kadu päätöstäni sekunttiakaan. 

Katson kolme vuotta taaksepäin ja huomaan miten olen kasvanut ihmisenä. En ole enää sama henkilö joka lähti maailmalle kolme vuotta sitten. Koulu on opettanut minulle paljon, mutta elämä on opettanut minulle enemmän. Olen kiitollinen itselleni että uskalsin tehdä päätöksen, uskalsin kokeilla omia siipiäni maailmalla. Olen myös kiitollinen kaikille, jotka ovat kannustaneet ja uskoneet unelmaani loppuun asti. Kiitos. ❤

Tilannekuva valmistujaisista kuvaa päivän ilon ❤

❤ Hippologen 2014-2017 ❤

Olen myös saanut viettää elämäni ensimmäistä palkallista kesälomaa.. niin ihanaa! Olen loman aikana ehtinyt reissata Suomeen viikon ajaksi ja loput kolme viikkoa olen lomaillut Ruotsin puolella. Täälläkin olen ehtinyt käydä ympäri maata, mutta olen suurilta osilta vaan nauttinut hyvin ansaitusta lomasta.. ja myös suunnitellut tulevaisuuttani.. !

Teitä varmasti kiinnostaa kuulla, mitä seuraavaksi tapahtuu.. Muutenhan ette olisi tätä tekstiä lukemassa? ;) Minulla on ollut asioita jo tekeillään, mutta olen pitänyt ne salassa.. 

Elokuun puolessa välissä aloitan uudet työt ratsastuskoululla, pääasiassa ratsastusopettajan roolissa. Vaikkei unelmani ja tavoitteeni ollutkaan, niin siitä on hyvä aloittaa. Tulen saamaan vastuulleni  myös asioita jotka eivät ainoastaan koske tuntien pitämistä ja hevosten hoitoa, mutta niistä voin kertoa toisena päivänä. Olen iloinen siitä, että ensimmäisen kerran elämässäni saan tehdä työtä josta olen aidosti kiinnostunut. Voin myös paljastaa että suurempiakin suunnitelmia on tapetilla, mutta koska ne ovat vielä hyvin hauraat en uskalla niitä paljastaa.. Niistäkin lisää toisena päivänä. 

Kuten ehkä olettekin jo ymmärtäneet, elämäni tulee jatkumaan täällä meren toisella puolella eikä tietoa ole tällä hetkellä paluusta. Tämän tiesin kun kolme vuotta sitten Suomesta lähdin, en vaan koskaan sitä uskaltanut ilmaista ääneen. Tosin en tiennyt, että kolmen vuoden aikana ehtisin kotiutua tänne näin hyvin kun tein ja että juurtuisin uuteen paikkaan näinkin nopeasti. Kaikella on aikansa, eikä sitä voi koskaan olla varma mitä elämä tuo tullessan. 

Aidosti onnellinen (ja tyhmäniloinen virne naamalla)

No, ei siitä sen enempää ainakaan tällä kertaa. Tulen kirjoittelemaan tänne aika ajoin vähän kaikesta, pitää vähän teitäkin kartalla tapahtumista. Nyt on aika lähteä salille treenailemaan ja sen jälkeen Cheerua moikkaamaan kesälaitumelle, sekä nauttimaan viimeisestä lomaviikosta ennen töihin paluuta.

Vi hörs!❤

When your willpower is the strongest element in You sekä muita kuulumisia

Saan usein kuulla ympäristöni ihmetyksiä siitä, miten jaksan pyörittää hektistä elämääni sen kaikkine tehtävien kera. Monet ovat aivan ihmeissään vaikuttuneita tai hirvittyneitä siitä että jaksan. Ja kyllähän heidän mietteet ymmärrän.

Olen viime aikoina pohtinut, mikä tavoite vie minua eteenpäin ja mistä päättäväisyyteni sekä itsepäisyyteni on saanut alkunsa. Olen aina ollut hyvin selkeä tavoitteissani ja kovapäisyyteni on vienyt minua eteenpäin vaikka mikä olisi. Tahdonvoima minulla on ehkä vahvin elementtini ja se on tuonut minulle asioita, jotka eivät ole koskaan olleet itsestäänselviä. Ajoittain toinen kysymys kuitenkin tupsahtaa mieleeni.. Onko kaikki sen arvoista? Sisimmässäni on aina elänyt pieni ääni joka sanoo että kova työ palkitaan lopulta. Minulla ei tosin ole aavistustakaan miten se palkitaan, mutta kuitenkin elän ja olen aina elänyt siinä uskossa että se on totta.

Koska blogi täyttää täässä kuussa 5 (!) vuotta, on mukavaa muistella menneitä aikoja.
Kuvissa entinen hevoseni Ricardo III 

Välillä tosin mietin, mitä jos vaan antaisin periksi? Lopettaisin kamppailun elämää vastaan, lopettaisin vastatuulessa taistelun. Mitäköhän silloin tapahtuisi? En edes osaa kuvitella eläväni sellaista elämää vaikka se kuinka houkuttavalta voi tuntua, etenkin näin talven pimeydessä. Monet antavat nykyään periksi aivan liian helpolla, heti kuin vähänkin puhaltaa vastatuuleen. He eivät jaksa taistella, vaan antaa sen viedä mukanaan. Tämä on hyvin vaikeaa minulle ymmärtää, koska en itse reagoi samalla tavalla vaan enemmänkin vastakkaiseen suuntaan. Kun elämässäni puhaltaa vastatuuleen, se melkein antaa minulle enemmän tahdonvoimaa ja päättävyyttä jatkaa eteenpäin. What doesn't kill you makes you stronger, vai miten se nyt oli?


Asiasta kolmanteen..

Koulun viimeinen kevätkausi on meneillään ja aika juoksee. Välillä tuntuu että asiat ja tekemiset valuvat sormien välistä kun tekemisen määrä alkaa olemaan ylimittainen yhden ihmisen taakaksi. On päiviä kun mietin että loppuukohan tämä hullunmylly koskaan, mutta samalla tiedän että elämäni näyttää tältä juuri nyt muttei ikuisesti.

Näin viimeisenä lukukautena meillä on lähtenyt käyntiin työharjoittelu. Monen mietteen jälkeen tulin tulokseen tehdä työharjoitteluni samassa paikassa kuin viime vuonna. Tosin tällä kertaa työtehtäväni ovat hyvin erilaiset viime vuoteen verrattuna, mutta myös paljon kiinnostavammat. Harjoitteluni perustuu tällä kertaa enemmänkin tallimestarin/tallivastaavan sekä konttorin/talousvirkailijan ja johtajan tehtäviin, mikä on enemmänkin minun suuntaukseeni vastaavia työtehtäviä.

Harjoittelujaksoni on pidempi kuin muilla luokkalaisillani työn takia, teen siis vähemmän tunteja viikossa pidemmällä ajanjaksolla. Tähän mennessä olen saanut aivan mahtavan tehtävän ratsuttaa/kouluttaa kahta nuorta hevosta jotka on juuri ostettu ratsastuskouluun. Nämä nuoret ovat vielä vähän liian nuoria ja kouluttamattomia sopiakseen tuntiratsastajille ja tarvitsevat siksi lisäkoulutusta.

Kimo nro 1 - Alfa, tamma synt. 2012 ja on pääsääntöisesti minun projekti.

 Ratsastettu pari kuukautta mutta osaa periaatteessa vain kulkea kaikissa askellajeissa, ymmärtää pohjeavut eteen ja osaa pysähtyä. Kaikki muu sen ympärillä on minun vastuulla opettaa sille. Alfan on tarkoitus siirtyä ratasastuskoulutoimintaan mutta tarvitsee vielä koulutusta ennen sekä myös siirtymisen jälkeen. Tässä siis enemmän pitkäaikainen projekti johon olen aivan rakastunut, omaa niin fiksun persoonan ollakseen nuori sekä oppii asioita yllättävän nopeasti,

Kimo nro 2 - Klaroona, tamma synt 2012 ja on sivuprojektini.

Klaroona kuuluu pääsääntöisesti ratsastuskoulun "Akademi"-ryhmään, jossa taitavat tuntiratsastajat puoliylläpitävät nuoria hevosia ja ratsastuksenopettajien ohjauksella niitä kouluttavat. Tämä yksilö on edennyt koulutuksessa pidemmälle, mutta tarvitsee vielä säännöllistä ratsutusta, siksi on annettu minulle sivuprojektiksi. 

Yhden hevosen sijaan minulla on siis yhtäkkiä 2-3 hevosta liikutettavana vaikka olenkin ajanpuutteesta valittanut aikaisemmin. Nämä kaksi nuorukaista kuuluu kuitenkin työharjoitteluuni joten hoidan ne sillä ajalla (tosin myös pari päivää harjoittelun ulkopuolella, mutta ihan omaksi huvikseni).

Toisaalta teitä kiinnostaa myös varmaankin kuulla miten Cheerun kanssa menee? Meillä menee itse asiassa ihan hyvin taas vaihteeksi! Ajanpuutteeni takia laitoin Cheerusta puoliylläpitoilmoituksen nettiin, nähdäkseni jos löytäisin jonkun yhtä hullun kuin minä joka on halukas ratsastamaan villihevosellani. ;) Parin viikon päästä siinä istuikin toinen ratsastaja selässä kokeilemassa otustani ja onneni on suuri kun kemiat heidän välillä kohtasi paremmin kuin hyvin. Kevätlukukauden Cheeru on siis puoliylläpidossa omalla tallilla, jotta pystyn keskittymään kouluun. Halu valmistua koulusta alkaa nimittäin jo olemaan aika suuri!

Elämäni valo ja suurin rakkaus, josta en koskaan luopuisi.

Toinen osa elämästä rullaa sekin eteenpäin. Tuntuu siltä että olen alkanut asettua kunnolla ja olen myös huomannut että olen tännekin kehittänyt oman sosiaalisen verkoston ja löytänyt monta hyvää ystävää sekä tallilta, töistä sekä ystävien/tuttujen kautta. Vaikka välilläkin kaipaa takaisin Vaasaan, tiedän etten enää sinne sovellu monestakin syystä. Tiesin ihan alusta asti kun tänne muutin että olin tullut "kotiin", enkä ole koskaan viihtynyt niin hyvin missään muualla niinkuin täällä.

Kuitenkin haluan minun rakkaille ystäville, tutuille sekä perheelle sanoa että olette hyvin tärkeitä minulle ja tulette aina olemaan minulle rakkaita, vaikka asuisin maapallon toisella puolella eikä me nähtäisi vuosiin. ❤

Tosi asia on - että emme voi tietää minne ja miten elämä meitä vie, joskus on otettava tie joka tarkoittaa että jostain on päästettävä irti. 


Nyt joudun kohta kiirehtiä tallille päin! Tänään luvassa tunnin pitäminen Cheerun ylläpitäjälle, Alfan ratsastaminen sekä Klaroonan kanssa estevalmennukseen. Kaikki kolme hevosta pitäisi sitä paitsi parturoida.. Näyttää siltä että lauantai-ilta tulee vietettyä hevosten kanssa!


Toivotan teille lukijoille oikein hyvää viikonloppua! ❤