Hae tästä blogista

ANNA


Nimi: Anna Karolina Söderman

Kutsumanimi: Anna

Syntynyt: 21. maaliskuuta 1993

Ikä: 23 v
.
Asuinpaikka: 25.8.2014 lähtien asun Ruotsissa, ensimmäisen lukuvuoden Flyingessä, toisen vuoden Strömsholmassa ja keväällä 2016 olen muuttanut takaisin Flyingeen. Alunperin olen kotoisin Vaasasta, missä olen asunut syntymästäni lähtien.

Opiskelen tällä hetkellä Hippologiksi toista vuotta joka luetaan Strömsholmassa (nykyhetkellä olen tosin takaisin Flyingessä työharjoittelussa! Kauhea määrä muuttamista, I know.. hehe) No, mikähän tämä Hippologi on?
Hippologikoulutus on kolmevuotinen, yliopistotasoinen hevosalan koulutus, joka on hyvin tunnettu maailmalla sen ainutlaatuisuudestaan sekä korkealuokkaisesta koulutustasosta. Koulussa käymme sekä teorian että käytännön kursseja.





Ratsastushistoriani:

Olen pienestä pitäen ollut hyvin eläinrakas ja kahdeksanvuotiaana halusin kokeilla ratstusta. Kotona kävimme kuitenkin kauan keskustelua asiasta ja ehdinkin täyttää jo kymmenen ennenkuin pääsin ensimmäiselle ratsastustunnilleni.

Ratsastuskoulussa ehdin viettää monta vuotta. Kävin tallilla lähes päivittäin ja opin siellä ratsastustuntien lisäksi paljon muuta. Lomilla vuokrasimme hevosia ja osallistuimme tallin pitämiin estekisoihin.

Ollessani 15, sain ensimmäisen yksityisen vuokrahevoseni Lillin, hänestä voitte lukea lisää täältä. Lilli opetti minulle paljon ja hänellä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.

Tämän jälkeen minulla on ollut monta eri projekti-hevosta eri talleilla ja olen valmentautunut useilla valmentajilla, mutta omaan hevoseen vanhemmillani ei ollut varaa. Sanoin tämän vuoksi                                                                      että täyttäessäni 18 hankin itselleni hevosen.

Pidin "lupaukseni" ja vuonna kun olin täyttänyt 18, ostin ensimmäisen oman hevoseni. Hän oli tilastoruuna nimeltä Ricardo III , mutta tunnetuimmin "Riksu". Tämä ponimainen kimo näytti minulle nopeasti mitä se hevosenomistaminen on ja mikä ongelmahevonen on. Riksun takia olen vuodattanut monet tuskalliset kyneleet, mutta hänen kanssa olen saanut kokea myös onnen hetket. Kahden vuoden jälkeen meidän yhteinen matka päättyi, koska olimme kasvaneet erilleen. Hevonen ei pystynyt enää antamaan enempää ja ratsastajana tuntui pahalta pyytää. Tiesin Riksun voivan paremmin jos se pääsisi paikkaan ilman liian korkeita tavoitteita.

Riksun veimme uuteen kotiin kesäkuussa 2013. Halusin tämän jälkeen löytää itselleni kisahevosen esteille, mutta niinhän ei sitten käynytkään. Lähdin monen mutkan kautta ystäväni kanssa matkaan, yli 600km etäisyydelle ja toiselle puolelle Suomea. Lähdimme katsomaan 3½ vuotiasta hevosta joka oli juuri sisäänratsastettu.

Tiesin jo ensisilmäykseltä että se nuori rautias siellä laitumella on seuraava hevoseni. Näin sitten kävi, puolentoista kuukauden päästä haimme nuoren kotiin. Tämä nuori, nimeltä Cheer Me Up, "Cheeru" on nyt ollut omistuksessani siitä lähtien.


Olen aina tiennyt ettei hevosurheilu riitä minulle vain harrastuksena. Haluan tehdä siitä elämäntapani ja työni. Tästä syystä jätin puolet elämästäni ja kotikaupungin taakseni elokuussa 2014, suunnaten Ruotsiin opiskelemaan hevosia kolmen vuoden ajaksi. Nähtäväksi jää minne matka jatkuu seuraavaksi, en sitä edes itse tiedäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti