Hae tästä blogista

31.1.2014

Last Day of January - Viikkokuulumiset!

Moikka!

Viikko tuli ja meni taas hujauksessa, ja teen nyt pienen yhteenvedon viikosta, niinkuin yleensä. ;)

Maanantaina menin reippaana tyttönä kouluun ja koulun jälkeen lähdin sitten tallille. Tallipäivä ei ehkä ollut mitä tavallisin.. Meillä kävi hoitajakokelas katsomassa Cheerua! En ole tästä teille kertonut, mutta olen hiljattain etsinyt C:lle hoitajaa juuri niille päiville kun en itse ehdi tallille (esim koulun ja töiden takia) liikuttamaan Cheerua. Kyseessä ei siis ole toinen ratsastaja, koska minulla on Alma vielä tällä hetkellä toisena ratsastajana ja se saa riittää. Lähinnä hoitajan tehtäviin kuuluu muunlainen liikunta kuten juoksutus/kävelytys, ruokien laittoa ja hevosen hoitamista. Tämän lisäksi etsin hoitajaa myös sen takia että tarvin jonkun joka pystyy tulla auttamaan silloin kun lähdemme muualle valmennuksiin sekä kevään/kesän puolella myös kisoihin. (Aion teille myöhemmin kertoa lisää meidän tämän vuoden tavoitteista ihan omassa postauksessa).  Anyways, tultiin hyvin juttuun uuden hoitajakokelaan kanssa ja hän vaikutti hyvin innokkaalta vaikka tähän "diiliin" ei ratsastusta kuulu. Tästä on siis hyvä lähteä alkuun ja uudesta hoitajasta saatte varmasti kuulla lisää myöhemmin.

Tiistaina heräsin lähes paniikissa seitsemältä koska olin unohtanut herätyskelloni ja minulla oli kahdeksalta tentti Yrkesakademiin koululla Vanhiksessa. Puin, join aamukahvit ja lähdin tenttailemaan. Kyseessä on siis kurssi jolla kävin aikaisemmin pari viikkoa taaksepäin, kurssin tavoitteena on saada pätevyystodistus hevosenhoitajaksi/kuljettajaksi kaupalliseen tarkoitukseen (mikä voi olla osaa tulevaa ammattiani) joten toivon saavani hyväksytyn tuloksen tentistä! Kirjoitusten jälkeen lähdin heti salille treenaamaan, kuntotreenit tuli vedettyä pikaisesti ja jouduinkin sieltä lähteä hiki hatussa kotiin, suihkuun ja kouluun tunnille. Koulusta päästyäni jatkoin suoraan töihin.

Niin ja tällaista mä sitten hommailen koulussa.. :D

Keskiviikko lyhyeesti. Koulua, salitreenit ja ilalla firman "juhlat". Kävimme syömässä Illyrian's-ravintolassa ja Cinema Bowling:issa keilaamassa, minä ja S lähdimme jo aikaisin kotiin vanhoina mummoina kun ei jaksettu enää.. :D

Torstai-aamupäivä lähti käyntiin koulussa ja iltapäivällä lähdin tallille vaikka pakkanen paukkui (hyi saakeli, mulla oli NELJÄT parit housut jalassa). A on liikuttanut Cheerun ti&ke joten ajattelin että jotain pitää poitsun kans tehdä ettei se jäykisty. Ennen liikutusta päätin kuitenkin siistiä Cheerun harjan ja hännän koska se alkoi näyttään niin puskapollelta, hahaha.

Häntä lähti lyhyeeks, mutta on ainakin siisti kesään mennessä!
 Päätin lopulta juoksuttaa Cheerun kentällä hetkisen. Nostin myös cavaletin voltille ja poitsu hyppäsi sen HYVIN innokkaasti. :D

Vaavi :)
Tallilta päästyäni lähdin kotiin hillumaan, ja puolenyön aikaan lähdinkin sitten seikkailemaan Hänen kämpilleen koska en jaksanut olla yksin enää mielialavaihtelujen kanssa (kiitos PMS, i hate you!), eheheh. Onneksi tämä kyseinen ongelma hävisi silloin kuin tuhka tuuleen. :)


Tänään nousin yhdeksän maissa. Aamukahvit tuli juotua ja seuraavaksi salille treenaamaan kunnolla, mutta ennen sitä poikkesin tallin kautta moikkaamassa Cheerua joka sai ansaitun vp:n perjantain kunniaksi. Salin jälkeen ehdin olla hetken kotona hengailemassa kunnes Amanda haki minut ja lähdimme Tropiclandiaan lillumaan Karon kanssa. 


Tropparin jälkeen olen vaan ollut kotona koomailemassa ja varmaan samaa linjaa jatkan loppuillan. Huomenna lähden aamusta tallille ratsastamaan ja sitten pitäisi vielä ehtiä salille ennen töitä. Sama homma sunnuntaina, mutta silloin tallilla luvassa vähän erikoisempaa treeniä. ;)













28.1.2014

Terveellinen elämä vai pakkomielle?

Satuin facebookia selaillessa törmäämään artikkeliin(Klik!) joka kertoi liikunnasta ja terveellisestä elämäntavasta.. tai kuinka sen PITÄISI olla terveellinen elämäntapa.


Tämä sai minut miettimään asioita juuri siitä, kuinka monet PAKOTTAVAT itseään treenaaman raskaasti ja syömään hyvin niukkaa ruokavaliota, koska länsimaiset kehonidyllimme ovat aivan sairaita ja edustavat kaikkea muuta kuin terveellistä elämäntapaa. Esikuvana on monet fitnessmallit jotka kisakaudelle dieettaavat itsensä äärirajalle asti, vaikka he elävät tässä kaudessa vain hyvin lyhyeen ajan. Henkilöt jotka eivät pysty tällaiseen ovat toisten mielestä heikkoja, ja kukapa haluaisi olla heikko yksilö?




Artikkelissa törmäsin myös itselleni uuteen käsitteeseen; anorexia athletica - urheilija anorexia. Käsite tarkoittaa lähinnä tuota ylläolevaa, että ei enää treenaa hyvinvointinsa vuoksi, mutta siksi että täytyy - ihmiselle kehittyy pakkomielle kaikkeen treeniin ja ruokailuun liittyvään.


En halua esittää tekopyhää, koska olen itsekin jossain vaiheessa omannut taipua juuri tähän epäterveelliseen suuntaan pitäen treeniä ja ruokavaliota pakkomielteenä. Päätin kuitenkin nyt kun aloitin treenaamisen uudestaan etten aio painostaa itseäni äärirajoille ja tavoitteeni ovat erilaiset kuin koskaan aikaisemmin.



Lukekaa siis artikkeli, vaikka se onkin pitkä. Siinä on hyvin tärkeä sanoma, treenaat sitten ammattitasolla tai harrastajana.

27.1.2014

25.1.2014

Ratsastusvideo, Rodeoshow-päivä ja herätys Luojan selän takana

Huomenta.

Arvatkaa tunne kun heräät itsestään 04:51 etkä enää saa nukuttua tippaakaan.. mitä h*ttoa oikeesti?? Tässä sitä sitten ollaan, kello vähän yli kuusi lauantai-aamuna ja olen jo virkeänä hereillä. Aamukahvit keitetty ja aamupalan yritän parhaimmillaan kahvin avulla saada alas.

Torstaina minulla oli "treenivapaa" päivä; ei salia eikä talleilua, päivän ainut homma oli töitä klo 14-20.30. Alma sen sijaan hoiti ja ratsasti C:n kun oli hänen päivä. A:lla oli kaveri tallilla mukana kuvaamassa ratsastusta, joten laitanpa siitä pientä videota tänne;

Videolla siis Alma&Cheeru :)

Torstai-illan töiden jälkeen päätin aloittaa mun pitkän vapaan viikonlopun; ei töitä eikä koulua !

Eilinen aamu alkoi rauhallisissa merkeissä, heräsin ja join aamukahvit Hänen kanssaan. Lähdin heti puolen päivän jälkeen tallille Cheerua moikkaamaan. Hain sen heti tarhasta ja laitoin pikaisesti valmiiksi ratsastusta varten. Skippasin juoksutuksen ennen ratsastusta, koska ajattelin ponin olevan ainoastaan sopivasti energinen, mutta taisin sitten ajatella väärin heheh. Alkuverkka lähti käyntiin pomppimalla, ravissa C liiti eteenpäin sellaisella vauhdilla että oli hyvä kysymys miten sain sen hiljennettyä. Kunnon verryttelyn jälkeen välikäynnit ja sen jälkeen alkoi työnteko. Teimme paljon voltteja, suunnanvaihtoja, siirtymisiä, väistöjä ja tempo-vaihtoja ravissa. Aluksi C:llä oli hirveästi keskittymisvaikeuksia mutta lopulta se meni oikein hienosti! 

Nostin laukat molempiin kierroksiin ja siitä se rodeoshow lähti. Välillä se meni laukkaa aivan superisti mutta sitten tuli 3-4 kertaa sellaista rodeokohtausta että olin jo lähes poissa sen selästä kun hevonen dyykkaa pää etujalkojen väliin ja alkaa pukittaan/pomppimaan tasajalkaa. Ihmeen kaupalla kyllä pysyin siellä satulassa vaikka meno olikin välillä hurjaa. :D Loppuravit sujui sitten taas aivan SUPERHYVIN, vaikka tunsin poitsun jo olevan väsynyt. 

rakkauspakkaus ♥  ja Cheerulle on tullut hankaumia loimesta :( 
Talleilun jälkeen kävin kahvittelemassa Mandan kanssa ja sen jälkeen lähes suoran salille rasvanpoltto-/kuntotreeniin. Huhhuh tuntui aika raskaalle, mutta toisaalta se on AINA sen arvoista!

Kyllä kai ne lihakset pikkuhiljaa tuonnekin ilmestyy?? :D

Salin jälkeen kävin suihkussa, pakkasin kamppeet ja lähdinkin vaihteeksi iskän luo tänne "Luojan selän taakse" heheh. Hengailen varmasti tässä vielä parisen tuntia ja lähdenkin sitten ajelemaan kaupunkiin päin, koska tänään on taas sellainen päivä että tekemistä riittää aamusta iltaan.Loput postaukset saattavat siis jäädä huomisen hommaksi. Nyt kuitenkin jatkan aamuani täällä pimeässä. 

Oikein ihanaa lauantaita kaikille! 


23.1.2014

Eilinen liikunta by C


Cheeru näyttää mallia. ;) Alkuun se ei edes tajunnu että se oli vapaana, siitä tuo mun kannustus ja maiskutus sille.. Lopulta se juoksi ympäri kenttää monta kierrosta kun itse vaan seisoin kentän keskiosassa katselemassa (ja tätä ei tottakai saatu videolle..). :)

22.1.2014

Good morning!

Hyvää huomenta kaikille enemmän tai vähemmän aamuvirkuille! Mikä on sen parempaa kuin aloittaa päivä salitreeneillä? Woopwoop let's go! 


21.1.2014

#666 - treenit x2 ja päivä on paketissa!

Heippa! Kotiuduin tunti sitten salilta, kävin lämpimässä suihkussa ja laitoin kunnon iltapalan; siitä seuraa tämä mahtava kooma, joten makaan nyt sohvan uumenissa ja mietin jo nukkumaan menoa..

Olen vissiin tulossa vanhaksi.. :D


Salilla vedin perinteiset kuntotreenit juoksumatolla; reipasta kävelyä ja hölkkää/juoksua, ylämäkeä, sprinttiä sekä pari korkea-intensiivistä intervallia lähes 50 min ajan. Lopuksi sitten kunnon venyttelyt että huomenna pystyy jotenkin liikkumaan.. :D Mutta ai että kun teki taas hyvää!

Naama aivan punaisena treenien jälkeen.. no, tietää ainakin että jotain on siel tullu tehtyä :D
Aamulla nukuin pommiin kun kouluun piti lähteä, joten aamukahvien jälkeen suuntasin tallille. Hain heti Cheerun sisään ja laitoin sen valmiiksi päivän liikutusta varten. Kentälle tullessamme juoksutin sen ensiksi läpi kaikissa askellajeissa, ponilla kun sitä virtaa näyttää löytyvän enemmän kuin tarpeeksi. Lopulta nousin selkään hetkeksi jumppaamaan. C:llä oli aluksi suuria keskittymisongelmia, halusi vain juosta alta ja tuntui siltä että istuin tikittävän pommin päällä. Ratsastin sen läpi käynnissä ja ravissa niin että se rentoutui ja keskittyi treeniin. Kun se lopulta meni hyvin päätin lopettaa ratsastuksen siihen ja kävelin sen kanssa pitkät loppukäynnit ennen talliin menoa.

Cheerun mielipide julkaisukelpoisen kuvan ottamisesta blogiin.. Ei vaan onnistu! :D


Tallilta lähdin sitten tuli persuksissa takaisin kämpille, tuli vähän kiire kouluun hehe. Vaihdoin vaatteet ja heitin jotain meikkiä naamaan ja 10 minuuttia myöhemmin olinkin jo koulussa tunnilla!

Siinä on päiväni pähkinäkuoressa.. Muuta kiinnostavaa tälle päivälle on että tänään on 21.päivä joka tarkoittaa tasan kaksi kuukautta siihen että täytän KAKSIKYMMENTÄYKSI.. 

tsiisus. pitääpi nopeasti mennä nukkumaan että unohdan koko asian.. :D Hyvää yötä kaikille!


20.1.2014

WEEKSCHEDULE #4

.. että ainakin itse pysyn ajantasalla mitä pitäisi tehdä! :D

MONDAY(today)

- töitä 14-20.30
- Cheeru: vp

TUESDAY

- koulua 8.15-11 ja 13.15-16
- tallille ylläolevalla "luppoajalla", Cheeru juoksutus + pieni ratsastus.
- salille; kuntotreenit

Cheerun mielipide eilisestä liikunnasta.. :D

WEDNESDAY

(- aamusalitreenit)
- koulua 9.15-11.45
- C: juoksutus/ratsatus
- töitä 14 - 20.30

THURSDAY

-koulua 9.15-11
- C: A hoitaa & liikuttaa
- Salille (ainankin jos ke oli vp!)
- Töihin 14-20.30

FRIDAY

- koulua 8.15-11
- tallille; C: kevyt ratsastus/vp
- salille


SATURDAY

- salitreenit
- C: ratsastus
- Seuraamaan valmennuksia?

SUNDAY

- C ja minä vietämme rauhallista vapaapäivää <3

Sanoinkuvaamaton rakkaus.


Siinä on meidän viikko suurilta osin paketissa! Suunnitteletteko tekin teidän viikkonne samalla tavalla vai otatteko päivän kerrallaan? Itselläni kun on tämä perfektionistin ja järjestelmällisyyden ongelma minulla on aina tarve kirjoitella aikataulua itselleni pysyäkseen raiteilla.. Näkisittepä kalenterini.. :D

18.1.2014

Viikkovillitys according to BusyWoman #21

Heippa!

Taas on lähes kokonainen viikko kulunut ja yritän lähen joka päivä riistää aikaa blogia varten, mutta sitä on hyvin vaikeaa saada, etenkin tällä viikolla.. Ajattelin kuitenkin kertoa lyhyeesti meidän kuulumisia ja mitä viikko on tuonut tullessaan!

Maanantai-aamuna lähdimme aikaisin matkaan maneesille, ensimmäinen maneesitreeni luvassa Cheerun kanssa. Ehdimme silloin syksyllä käydä kolme kertaa kääntymässä maneesin sisällä, mutta se olikin ainut mitä ehdimme tehdä. Vähän mua siis jännitti kun oli uusi paikka luvassa, miten C reagoi matkustamiseen jne. mutta jännitin ihan turhaan koska poitsu oli aivan mahtava!! Se käyttäytyi niin fiksusti ja oli vaan maailman ihanin. Juoksutin sen ennen ratsastusta sekä ratsastin ainoastaan jonkun 20-30 min. kun C:llä oli kuitenkin ollut vapaata pari viimeistä päivää.¨

Taas näitä aivan MAHTAVIA puhelinkuvia.. kröhöm.. :D

HUOM (lukekaa ennen videon katsomista!!)Ratsastuksesta sen verran voin sanoa että ei mennyt ihan mahtavasti, itse olin ihan jäässä ja ruosteessa eikä poitsu aluksi halunnut keskittyä. Lopussa se oli PALJON parempi mutta sitä ei tottakai saatu videolle koska puhelin päätti sammua kylmän sään vuoksi.. Tässä on kuitenkin pientä videopätkää, TIEDÄN ettei ole mitään kauneimmasta päästä, mutta olen kertonut teille missä mennään joten en halua ns. paskaa heitettyä niskaani, kiitos!


Ja lisäksi vielä SUURI kiitos Johannalle joka tuli auttamaan tällä minireissulla! 


Tiistai ja Keskiviikko kiiruhti eteenpäin vauhdilla, olin sekä töissä, koulussa, tallilla sekä Hänen kanssa. Keskiviikon pakkasissa auton akku päätti myös sanoa itsensä irti, joten seuraavana päivänä lähdimme siis Hänen kanssa hankkimaan uutta ja hän sitten fiksasi kaikki sillä aikaa kun itse istuin auton sisällä.. Olin todella kiitollinen siitä! :)

Varmaan talven ihanin kuva! Source: Weheartit 

Torstaina päätin aloittaa elämäni uudelleen. Niinkuin joku jo blogissa arvasi, lähdin salille! Taukoa on ollut treenaamisesta suunnilleen 3½ kuukautta, ja nyt alkaa tuntua siltä että asiat ovat sen verran järjestyksessä että voi aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä. Torstain treeniin kuului lähinnä 40 min sessio juoksumatolla, saadakseen pehmeän alun treeneihin, ja tottakai venyttelyt sekä pikakäynti solkussa, heh.

puhelinkuva </3
Olen oikeasti päättänyt muuttaa elämäntapojani ja siksi aion treenata eri tavalla kuin mitä olen aikaisemmin tehnyt. Ennen otin kauheita paineita koko treeni-asiasta; Piti syödä himo terveellisesti ja treenata kuin hullu 5-6 kertaa viikossa salilla ratsastuksen LISÄKSI. Joillekin tämä ehkä sopii, mutta tulin siihen tulokseen ettei se sovi minulle, koska romahdan aina jossain vaiheessa. Tämä uusi treenielämä tulee koostumaan siitä ettei minulla ole paineita vaikka en ehdi/jaksa joka päivä salilla juosta, tärkeintä on että voin hyvin ja elän tervellisesti. Saan toki käydä salilla vaikka 6krt/viikko jos siltä tuntuu mutta en aio laittaa sitä painetta itselleni.

Nyt saatte siis jatkossa seurata miten salitreenit alkaa sujumaan tällä uudella ajattelutavalla!

Perjantai oli taas perus kiireinen päivä. Lähdin Hänen luota aamulla suoraan tallille yhdeksäksi, C:llä oli kengitys. Kengät saatiin töppösiin vaikka C:llä oli vähän keskittymisvaikeuksia ja oli vähän malttamaton kakara.. Vähä niinkuin minä heh. :D Tallilta lähdin sitten suoraan kotiin, meikit naamaan ja kouluun. Koulua oli klo 13 asti, jonka jälkeen juoksin hemmetin kiireellä kaupungille hoitamaan pari asiaa ennen töihin menoa. Töissä sitten vietin koko loppupäivän ja siinä olikin sitten päivä pulkassa.

Vaavi saa uudet kenkulit :)
Tänään (lauantai) olin ajatellut aamulla ehtiä sekä salille että tallille ennen töitä mutta kuinkas siinä sitten kävikään.. En vain millään päässyt sängystä ylös. Tämä johtuu varmasti siitä että yöunet ovat jääneet vähälle täysikuun takia jo monta päivää. No, ei tuollekkaan mitään voi. Aion kuitenkin käväistä tässä piakkoin tallilla sekä kaupungilla ennen töihin menoa.

Huomenna hoidan sitten tallin koko päivän. Osan päivästä saan luultavasti ja toivottavasti apua M:lta kunhan hän vain jaksaa nousta. :D

Hyvää viikonloppua kaikille!

13.1.2014

Tänään jännitti!

En voi kuvailla onnellisuuden tunnetta.. Poitsun kanssa elämänsä ensimmäinen ratsastus maneesilla. Videota tulossa myöhemmin, kun piti kiireellä juosta kouluun.. :D


11.1.2014

We're like two birds, flying together in the morning skies

Katson ulos ikkunasta, ulkona sataa lunta. Pakkanen paukkuu. Kadut ovat tyhjiä, ei sieluakaan näy. Lauantai aamu ja talvi on palannut Vaasaan.

Huomenta.

Nousin väkisin myös tänään "ihmisten aikoihin" (eli 8.15) jotta unirytmi pysyisi jokseen samana. Parin tunnin päästä lähdenkin tallille ja yritän liikuttaa C:n parhaani mukaan, riippuen tosin missä kunnossa kentät ovat. Tällä viikolla poitsu on kuitenkin saanut hyvin liikuntaa; ma-ratsastin itse,ti&ke-A ridas, to-juoksutus, pe- vapaa ja suunnitelmissa nyt viikonlopuksi oli la-juoksutus, su-kevyt juoksutus/ridaus. Ensi viikolla lähdemme kuitenkin maneesille! WOOPWOOP! :D Päästään sitten oikeesti treenaamaan ja minulla on mukana kuvaaja silloin joten saatte sitten vähän ridauskuvia.

C torstaina juoksutuksen jälkeen! Minun puolestani myös lopputalvi olisi saanut olla plussan puolella, mutta ei, nyt tuli nämä pakkaset taas ja toivonkin siksi että lunta tulee tarpeeksi jotta tuolla voi tehdä mitään..

Muuten, keskiviikkona tullessani tallille minua kohtasi tämä näky;

Maneesin runko lähes pystytetty! Voitte vain kuvitella mikä tunne oli nähdä tämä! VIHDOIN alkaa tapahtua!

Mitäs olen sitten muuten duunaillut viikon aikana? No, koulu on alkanut taas, niinkuin myös kaikilla muilla. Onneksi meillä on paljon sellaisia kursseja tällä hetkellä missä näen että tulen pärjäämään hyvin (esim. matikka)!

Tällainen on perus vaatetukseni kun en jaksa pukea kouluun.. Treenivaatteet 
Olin myös Tre-reissun jälkeen luvannut itselleni etten shoppailisi enää mitään, mutta joo.. Eilen kävin postissa ja satuin myös käymään samalla matkalla JC:n kautta.. :D

.. Ja paketti jonka hain postista on tilaukseni Nelly.com:ista :D
Hihihih 

Uusi mekko ja kengät, I love it!
From my Instagram 
Shoppailun, talleilun, koulun ja työteon lisäksi olen viettänyt paljon aikaa kavereiden kanssa ja myös toiminut "mallina". Ensi viikolla minulla on taas projekti tulossa Niinan kanssa, malli-kuvaukset siis luvassa! Olen taas niin innoissani kun saa poseerata kameran edessä, hehe.. :D

Eilen olin Niinan mallina kun hänellä oli projekti "Erilaiset kehonmuodot". Hänen kommentti tuosta oikealla olevasta kuvasta; " sä näytät Barbilta ku sulla on pieni kroppa ja iso pää".. Haha ok.. :D

Juu, elikkä tällaista tällä viikolla! Viikonloppuni täyttyy nyt töistä, iltavuoroa molemmat päivät. Tänään töiden jälkeen lähden tyttöjen kanssa istumaan iltaa ja puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä!


Tästä tuli vähän sekava postaus, toivottavasti tajuatte ainakin jotain mun kirjoitteluista.. :D Toivotan kaikille oikein ihanaa viikonloppua! 









9.1.2014

Tampereen shoppailureissu 3.1.2014!

Viime viikon perjantaina kävin "pikkusiskojen" (a.k.a. Milla ja Janika) kanssa shoppailureissullaTampereella! Lähdimme heti aamu seitsemältä ajelemaan Tre:tta päin, suuntana pääosin hevostarvikeliikkeet. Kävimme reissun aikana myös parissa kahvilassa ja vaikka kuinka monella ABC:lla. :D Olimme vain päiväreissulla, kotiuduimme illalla taas Vaasaan. Kerrankin oli todella ihanaa kun ei tarvinnut ajaa 1000km päivässä (niinkuin viime kesänä/syksynä tein moneen otteeseen)!

Tässä kuitenkin lupaamani shoppailureissun saldoa;

Glen Gordon-huopa, meidän värit!!
Esperadon syys/talvitakki


Equiguardin treenisuojat, CRW:n tekninen paita x2 (suosittelen näitä!)

Horzen liivi ja uudet ridapöksyt (aah nämä housut on mahtavat! )

Ja tottakai vähän blingblingiä sekä minulle ja C:lle. ;) Cheerulle nahkariimu ja itselleni uusi kello!


Mitäs piditte ostoksistani? Olisin kyllä enemmänkin voinut shoppailla mutta pää oli sen verran sekaisin etten enää tajunnut mikä oli tarpeellista ja mikä oli haluja... :D




8.1.2014

Elämä siivillä (huom; paljon tekstiä ja kuvia!)

VIHDOIN saan otettua aikaa,

istua alas koneen ääreen ja postailla, tämäkin aikarako ilmestyi yhden luennon äkillisen peruutuksen takia.Niinkuin aikaisemmin jo sanoin, minulla on vaikeaa löytää aikaa postailuun ja se harmittaa paljon.. Haluan kuitenkin mielummin panostaa yksityiselämään blogin ulkopuolella, mutta silloin kun taas alkaa sattua ja tapahtua hevostelussa niin kirjoitus pyörii paremmin. Aion kuitenkin nyt kirjoittaa pikaisesti viime ajoista jotta tiedätte missä mennään (ja myös omaksi ilokseni että saan myöhemmin selailla mitä on tullut tehtyä).


Joululomani meni todella nopeasti, suurin osa sitten töiden parissa. Jouluaaton vietin äidin luona veljeni kanssa ja illalla minä ja veli lähdimme isän luo "maalle".

Bella 
Joulupäivänä juhlat jatkui kavereiden kesken. Olin tällä kertaa etkojen vastaavana, joten olimme siis kämpälläni viettämässä alkuiltaa lähes koko porukalla. Myöhemmin lähdimme sitten Vaasan yöelämään, josta ONNEKSI kotiuduin tarpeeksi aikasin.

♥ A & A 
Tapaninpäivänä vointi oli edellisen päivän mukainen, onneksi oli töissä ainakin lyhyt päivä. Illan vietin luultavasti Hänen seurassa, kuten myös seuraavan päivän. Tästä päivästä lähtien minulla olisi myös ollut luvassa pitkä työputki (7pv), mutta herätessäni lauantai-aamuna tunsin heti kuumeisen olon. Päätin kuitenkin lähteä töihin vaikka se lopulta oli kaikkea muuta kuin hyvä idea. Sunnuntain työvuoro piti perua ja yhtäkkiä saikkua olikin sitten koko "loppuvuoden". Näiden välipäivien aikana sanoin myös hyvästit äitille ja Bellalle, he lähtivät nyt mantereen toiselle puolelle asumaan. Ikävä tulee vaikka saakin käydä heitä moikkaamassa. :')

Uusivuosi oli kuitenkin tulossa ja koska vointini oli aattona vähän parempi olin mukana järjestämässä meidän illalliskutsuja, partyplanner/organizer number one hehe. ;) Neljäntoista hengen porukalla söimme kolmen ruokalajin illallisen joka oli jotain aivan taivaallista. Meidän porukka ei varmasti ikinä ole näyttänyt noin siistiltä! :D



alkuruoka Á la Anna ;)




Löydä kuvasta virhe..? ;D
Vuodenvaihteen sain viettää parhaimpien ystävieni seurassa ja siitä olikin hyvä aloittaa uusi vuosi "puhtaalta pöydältä". Pikkutunneilla lähdin kuitenkin takaisin ydinkeskustaan tapaamaan Hänet, toivottamaan hyvät uudet vuodet ja vain nauttia hetkestä. Aamun sarastaessa kymmenen aikaan oli hyvä aika kömpiä peiton alle nukkumaan.

3.1.2014 minulle tuli myös täyteen vuosipäivä - muutin tasan vuosi sitten omilleni,aika menee aivan hurjan nopeasti!
Päätin uudenvuodenpäivänä että nyt saa tämä riehuminen riittää hetkeki, koska olen loppuvuodesta melkein joka viikonlopun viettänyt yöelämässä. Kaikki hanat kiinni, ja kiitos mulle riitti! Vuosi 2014 on se aika kun panostan kaiken minkä voin hevosurheiluun ja Cheerun kehittymiseen koska tavoitteet ovat jo tälle vuodelle asetetettu. Tätä juhlimme sitten lähtemällä perjantaina 3.1. Tampereelle shoppailemaan, mutta siitä kerron lisää toisessa postauksessa!
Olemme siis laittaneet C:n takaisin liikutukseen noin 1½ viikkoa sitten ja pääsin viime sunnuntaina 5.1. ratsastamaan!!! Ratsastus"taukoa" oli kiertynyt jopa yli kaksi kuukautta(!) joten voitte arvata kuinka iloinen olin. Kentällä pystyy tällä hetkellä ratsastelemaan normaalisti, joten ratsastin myös maanantaina. Maanantai oli myös viimeinen "lomapäivä" jonka vietin töissä ja illemmalla lähdin Hänen kanssa elokuviin, katsoimme sen Ben Gatesin tähdittämän elokuvan, joku "Walter Mittyn ihmeellinen maailma" tai vastaava.. Suosittelen kyllä vaikka olikin erikoisempi elokuva. Leffan jälkeen kävimme hakemassa syötävää ja Hänen luo viettämään loppuiltaa.

Poitsu joka ei koskaan pysy paikoillaan kuvissa.. :D
Maanantain aamujumppa; jo klo08 jälkeen olin hepan selässä. :D
Eilen oli siis ensimmäinen koulupäivä 8-11, ja kaikki oli ennallaan. Toki oli kiva nähdä ystäviäni ja puhua heidän kanssa, mutta koulumotivaatio vajosi kyllä pohjaan heti luennon alettua. Koulun jälkeen kyytsäsin A:n tallille, kävin itse asioilla, hain A:n tallilta ja lähdin töihin 14-20.30. Lomakauden päätyttyä töissä oli rauhallista mikä kerrankin oli aivan ihanaa. Eilen illalla sitten klikkailin kotiin vähän hemmottelua, jota odotan innolla! :D

Tänään on keskiviikko, ja päiväni on buukattu aamusta iltaan. Puolen tunnin päästä pitäisi olla koulussa, illalla on kaksi kokousta minne pitäisi ehtiä. A:lla on tänään Cheerun ridauspäivä joten ponikin saa liikuntaa.

annaakarolina @instagram

Tällaista elämäni on tällä hetkellä, en ole enää kotona läheskään yhtä paljon kuin ennen ja siksi kirjoittelen aika harvoin. Tästäkin postauksesta tuli aika pitkä, toivottavasti jaksoitte sen lukea!


Hyvää alkavaa kouluviikkoa kaikille!