Hei vaan kaikille!
Pahoittelen etten ole kirjoittanut mitään Riksusta, monet ovat kysyneet mutta olen itse ollut niin huonolla tuulella ja suruissani etten ole jaksanut kirjoittaa. Olen koko ajan pelännyt pahinta ja sitä että menetän rakkaimman ystäväni.
Haluan että tajuatte miksi reagoin näin vahvasti tähän asiaan, ennen kuin kerron mikä Riksua on vaivannut. Joten nyt kerron teille mistä tämä on alkanut.
Neljä vuotta sitten lokakuussa minulle tuli vuokrahevonen nimeltä Lilli. 17-vuotias lv-tamma. Tiesin heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta että tämä hevonen on jotain muuta. Kävin aluksi Lillillä 3 kertaa viikossa ja näin kuinka me kehityimme yhdessä. Keväällä 2009 sain mahdollisuuden ottaa Lillin ylläpitoon kolmeksi kuukaudeksi. Lilli ja minä kehityimme huomattavasti, yhdessä. Tunsin jotain erinlaista tätä hevosta kohtaan. En tiedä jos olette ikinä kokeeneet sitä tunnetta; se tunne, kun hevonen ja ihminen ei ole enää kaksi eri olentoa. Side hevosen ja ihmisen välillä on niin vahva että te olette kuin yksi. Kun pystytte kommunikoimaan ihan eri tasolla, kehonkielellä, ajatuksella. Kun tuntee että te ymmärrätte toisianne. Mahtava tunne, niin mahtava ettei sitä edes voi selittää. Tämän sain kokea Lillin kanssa. Lilli oli kaikkeni minulle. KAIKKENI. ELÄMÄNI. Paras ystäväni ja suurin rakkauteni. En ikinä ole tuntenut sellaista rakkautta eläintä kohtaan, vaikka olenkin todella eläinrakas ihminen.
Syksyllä Lillille oli sattunut jotain tarhassa. Se oli epäpuhdas ratsastaessa eikä halunnut parantua. Kävin kuitenkin ahkerasti hoitamassa ja kävelyttämässä sitä. Toivoin joka päivä että se parantuisi. Joulukuussa 2009 tuli suru-uutiset. Lillin omistaja oli päättänyt että hän aikoi lopettaa Lillin. Olin sanonut että voin ostaa sen, koska minulle ei ollut väliä vaikken voinut tehdä muuta kuin kävellä sen kanssa, olisin halunnut tarjota sille hyvän loppuelämän kodin. Omistaja oli kuitenkin eri mieltä.
21.12.2009 elämäni loppui. tai ainakin tuntui siltä. Lilli pääsi vihreämmille laitumille. Yritin ajatella positiivisesti että sillä on parempi olla. Oli kuitenkin vaikeaa yrittää jatkaa elämää. Elämäni rakkaus, kaikkeni, hävisi juuri silloin kun tarvin häntä eniten.
Lepää rauhassa rakas Lilly. ♥
Mutta, takaisin Riksuun.
Riksulla alkoi pari viikkoa sitten paisumaan takajalat. Huomasin sen jälkeen että sille oli tullut kurarupea. Olin vähän hämmilläni koska sillä ei ollut keväällä tai viimme syksynäkään sitä vaikka ilmat ovat olleet aika lailla samanlaiset. Ruvet olivat onneksi vaan takajaloissa, ajattelin että kyllähän ne sitten häviää, hoidin kuitenkin jalat hyvin ja tein mitä pitikin tehdä. Riksu alkoi kuitenkin aristamaan takajalkoja kun niihin koski, ei se ollut epäpuhdas mutta kuitenkin.Yhtenä aamuna takajalat oli kuin tynnyrit
ja silloin tuntui siltä kun koko maailmani kaatuisi. Sain paniikkikohtauksen ja pelkäsin "nyt tämä oli tässä. se ei parane enää" juuri siitä syystä koska toinen rakkaani oli lopetettu jalkojen takia pari vuotta taaksepäin. Toivoin vaan että tulisi pakkanen ja ehkä olisi pieni toivo jäljellä että se paranee. Pari päivää sitten, sunnuntai-maanantai aamun välisenä yönä R. ei ollut syönyt kaikkia iltaheiniänsä eikä aamuheiniä, huomasin tämän heti tullessani aamulla tallille. Epäilin että sillä on voinut olla jonkinlainen ähky yöllä.. Kyllä se päiväheinänsä sitten söi tuolla ulkona tyytyväisesti, etten oikeen tiedä. Olen kyllä tarkkaillut tilannetta koko ajan, mutta mitään ei ole tapahtunut, onneksi.
Nyt kuitenkin poni on paranemassa, saadaan taas aloittaa lihasten kasvattaminen kun aika paljon lihaksia on ehtinyt jo hävitä tässä sen "lepokauden" aikana. Saanut kunnon "normaalia" liikuntaa tässä pari päivää, tästä se alkaa!
Ja tiedoksi! En halua kuulla mitään paskakommentteja Riksun hoidosta tai muusta vastaavasta, te ne voitte jättää sanomatta. Minulla on asiantuntevaa apua jos tarvin sitä hevosen kanssa. Eli kaikki voi vaan keskittyä omiin asioihinsa, kiitos!
