Toinen kesäkuuta kaksituhattakolmetoista. Tasan vuosi sitten lähdimme pitkälle matkalle. Sanoin sinulle ehkä viimeiset hyvästit ja sydämeni särkyi. Kuinka voikaan sattua päästää irti parhaasta ystävästään, kuinka voikaan tuntea sen kivun niin henkisesti kuin fyysisesti. Muistan kuinka sydämeen sattui ja vieläkin sattuu jos asiaa ajattelen. Kaiken tämän takana oli kuitenkin se tarkoitus että ansaitsit parempaa. Ansaitsit sellaisen kodin missä tavoitteet eivät ole liian korkealla, niinkuin minun tavoitteeni olivat.
Olimme sinä ja minä melkein kaksi vuotta. Sain kokea kanssasi iloa, menestystä, edistystä ja onnea mutta myös epäonnistumisia, takapakkia, surua ja kyyneliä. Olen joka hetkestä kiitollinen koska joka hetki on opettanut minulle jotain. Ja vaikka tiemme erkanivat tulet aina olemaan se ensimmäinen. Mun pieni poni. <3
Tänäänkin kyynel valui poskella kun muistelen menneisyyttä ja päivää tasan vuosi sitten. Sain myös oppia että uskaltaessani päästä irti jostain tutusta ja turvallisesta sain kokea jotain uutta ja sain uuden ystävän, Cheerun.
En ole tässä ehtinyt oikein postailla reissun jälkeen koska aikani on todellakin kortilla. Toivon kuitenkin pystyväni taas pikkuhiljaa alkaa kirjoittelemaan tänne, mä kaipaan sitä aika lailla. Työ ja muut askareet kun vaan vie kaiken aikani.. Noh, ehkä tämä tästä rauhoittuu. Tiedätte ainakin että täällä ollaan vielä hengissä.. ainakin melkein.. :D
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaRiksu oli kyllä jotain erityistä kerrakseen.. Rakas poni <3
PoistaVoi ihana poni! Olen kyllä pitänyt mielessä että lähtisin Riksua moikkaamaan kunhan saan otettua töistä vähän vapaata nyt kesän aikana. :)