Olen yrittänyt tiirailla ja saada selvää minkälaiset kelit teillä on siellä Suomessa, etenkin Vaasassa. Teillä näyttää tulevan jo talvi aivan tuota pikaa ja itse olen niin hämmästynyt koska en edes ole tajunnut talven tulevan. Täällä meillä alkoi noin viikko sitten vasta syksy kunnolla. Sadepäivät lisääntyivät ja lämpötila on laskenut. Voi täällä kuitenkin vielä aurinkoisina päivinä olla ainakin +15 astetta lämmintä, sadepäivinä ehkä +10-12 astetta, eli Suomeen verrattuna kuitenkin HUOMATTAVASTI lämpimämpi. :D
Syysilta tallin pihassa, näkymä laitumille ja kentälle |
Koulussa tahti pysyy kovana ja ensi viikolla meillä on jo meidän ensimmäinen käytännön koe ajossa. Sitä varten olen nyt pistänyt ajohevoseni hienoksi ja toissapäivänä tein jotain uutta; olen klipannut hevosen elämäni ensimmäistä kertaa. Jopa opettajani hämmästyi kun en ole hevosta koskaan klipannut mutta oli kuitenkin todella tyytyväinen tulokseen. Koulussa meidän opetukseen kuuluvat hevoset ovat meidän vastuulla tulla klipatuksi ja muutenkin hoidetuksi. Ajohevoset klippaamme kokonaan, pään saa jättää klippaamatta(itse klippasin vain poskiluusta alaspäin).
Kuvassa ajohevoseni Bonneville synt.2002 sk. ~ 175 cm tämä heppa on mun "Lilla Gubben" (= "pikku-ukko" :'D) |
Muuten kertomisia ei oikeastaan ole, tai ei ainakaan mitään erityisiä. Cheerun kanssa mennään eteenpäin päivä päivältä, olen jopa ravannut ja laukannut sen kanssa maastossa, YKSIN ilman mitään ongelmia. Paitsi toissapäivänä.. meillä oli tämän vuoden tappelu.
C porsasteli ja tinttaili kuin viimeistä päivää potkien ja nousten takajaloille x-määrä kertoja, koska sitä ei vaan huvittanut ja kaikki oli "NIIN PELOTTAVAA". Loppujen lopuksi se kuitenkin rauhoittui ja luovutti, kulki sitten nätisti parin kierroksen ja lopetimme siihen. Valmentajani kuvaili myös viime viikolla että C on ovela kuin kettu, heti jos olet omissa maailmoissasi, se keksii vaikka mitä tyhmää tekemistä. Pikkupossu. :) Tämän jälkeen kuitenkin tajusin että sen on aika kasvaa aikuiseksi, olen pitänyt sitä vauvana liian kauan. Saan syyttää itseäni että se on tuollainen, mutta tästä on vain hyvä jatkaa eteenpäin. Ei tämä meidän maailmaa kaada. ;)
Cheeru vaavi heinäkuu 2013<3 Cheeru täyttää viisi joulukuussa ja lasketaan kuusivuotiaaksi vuodenvaihteen jälkeen. Pienen pojan täytyy nyt kasvaa aikuiseksi :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti