Pitkästä aikaa niinkuin yleensä.. Täällä Ruotsin puolella tekemistä riittää vaikka muillekin jakais. Marraskuu on aina itselläni ollut sellainen "inhokki-kuukausi"- on pimeää, märkää ja kylmää eikä huvita oikeastaan tehdä yhtään mitään. No, täällä se ei oikein onnistu ja se on ehkä hyvä vaan, ettei ehdi pysähtyä miettimään elämän kurjuuksia.
Koulussa menee hyvin, vaikka kaikki päivät ei ole ruusuilla tanssimista. Me koulutamme parhaillaan nuoria hevosiamme ja olemme tällä viikolla jo päässeet selkään asti. Torstaina odottaa minun ensimmäinen vuoro "ratsastaa" meidän nuorella Veronalla, en malta odottaa! Se on vaan niin fiksu tyttö ja tykästyn siihen enemmän päivä päivältä. Nuorten lisäksi meillä jatkuu teoriatunnit niinkuin normaalisti, paljon kotitehtäviä, tenttejä jne. Onneksi kohta on joulu"loma" niin saa vähän lukuvapaata koulusta. Nyt varmaan mietitte miksi kirjoitin loman lainausmerkkien sisään?Joo, eli meillä on koulua sekä jouluna että uutena vuotena, mutta vain tallitöitä. Niinkuin kaikki hevosihmiset tietää niin meidän otukset pitää hoitaa oli mikä päivä vuodesta tahansa. ;)
Cheerun kanssa menee myös hyvin, meillä on tosiaan käynnissä se ympäristö-koulutus, haha. Paljon ulkona ratsastusta ja jonkin verran maastoilua. Tänään tosiaan ratsastin maneesissa, kun kenttä on vähän sohjonen ja ei oikeen huvittanut pyöriä siellä muutenkaan. C oli energinen niinkuin yleensä ja heti alkuverkassa ravissa tahtoi näyttää mieltään ja pomppi vähän joka suuntaan, ravi muuttui laukaksi ja laitoin sen juoksemaan eteenpäin ettei jäisi paikalle pomppimaan. Niinkuin otsikko kertoo, muistakaa olla ylpeitä itsestänne! Me suomalaiset kun yleensä olemme niin huonoja kehumaan itseämme.. Tänään minä sen teen. Olen ylpeä itsestäni ja siitä minne olemme Cheerun kanssa päässeet. Olen ollut kauan kuopassa jossa en itseeni usko ollenkaan, en usko taitoihini enkä ole uskonut että osaisin mitään. Aikaisemmin olen vain jämähtänyt passiiviseksi Cheerun ollessa hankala ratsastaa, koska en ole uskonut omiin taitoihini, en ole uskonut että saan sen eteenpäin. Tänään kuitenkin tuntui aivan erilaiselta. Vaikka se pomppi tasajalkaa, nousi pystyyn ja ties mitä, pysyin rauhallisena ja pyysin eteenpäin, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja jatkoimme treeniä. Tämä ehkä ei kuulosta paljolta teidän korvissa mutta on myös vaikea selittää kun ette ole nähneet minkälainen se välillä on. Tästä on siis hyvä jatkaa ja yritän kovasti saada takaisin sen itseluottamuksen jonka joskus omistin.
Huomenna meillä on estevalmennus ja Sara on lupautunut kuvaajaksi. Filmiä siis tiedossa lähiaikoina! Nyt aion jatkaa koulutöitä, katsoa jakson lempparisarjasta Pritty Little Liars ja kömpiä peiton alle nukkumaan.
Take care all of you. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti