Itselleni tuli mieleen viime viikolla että olen aina kutsunut marraskuuta minun "viralliseksi vihakuukaudeksi", koska olen aina niin väsynyt juuri silloin. Viime vuonna oli sama asia, myös vuonna ennen sitä. Samaan aikaan vuosi sitten uskoin oikeasti että joudun lopettamaan Riksun, sen kuraruven takia. Sillä oli silloin monta viikkoa takajalat tukkeina enkä oikein edes pystynyt tallilla käymään koska sen näkeminen sattui niin kovaa. Onneksi pikkuponi siitä "parani" ja saimme jatkaa matkaamme yhdessä.
Tällä hetkellä minulla on myös totaalinen motivaation puute ja ärsyynnyn siitä itselleni. Tämä aiheuttaa vielä enemmän turhautumista ja koko asiasta tulee loputon, paha kierre. Onneksi minulla ainakin on A, joka ylläpitää C:n liikutusta vaikka en itse ratsastaisi. Olen kohtapuolin lähdössä tallille ja tarkoitus olisi liikuttaa C. Ajattelin juoksuttaa sen sivuohjilla mutta nähtäväksi jää missä kunnossa se kenttä oikein on. Maneesi pliis valmistu nyt kiitos!! Haluaisin myös mennä estevalmennuksiin, mutta meidän täytyisi ensin harjoitella lastaamista sekä oikeasti lähteä maneesille treenaamaan. Saa nähdä koska saamme sen aikaiseksi, koska yksin en sitä voi tehdä.
Joku kaunis päivä koemme tämän uudestaan, mutta ratsastajan kanssa. ;) |
Lähdenkin tästä nyt rapsuttelemaan rakasta poitsua, laters!
Pimeää ja kuraa. YÄK!
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Tänne Vaasaan on onneksi luvattu lunta huomiseksi, odotan sitä innolla!
PoistaMikä Riksun tilanne on ? Ootko löytänyt sen ?
VastaaPoistaEi Riksu ole ollut "kateissa", en vaan ole tietänyt sen tarkkaa olinpaikkaa. Tosin asiat selvenevät nyt ensi kuun alkupuolella. :)
PoistaKerron ehkä siis silloin lisää. :)
Poista