Olenko ainut joka tuntee näin?

Huomaa että syksy/talvi ei todellakaan ole se "mun juttu". Olen todella väsynyt lähes koko ajan enkä jaksaisi tehdä yhtään mitään. Mieliala heittelee ylösalas päivittäin ja haluaisin vaan maata peiton alla.


Itselleni tuli mieleen viime viikolla että olen aina kutsunut marraskuuta minun "viralliseksi vihakuukaudeksi", koska olen aina niin väsynyt juuri silloin. Viime vuonna oli sama asia, myös vuonna ennen sitä. Samaan aikaan vuosi sitten uskoin oikeasti että joudun lopettamaan Riksun, sen kuraruven takia. Sillä oli silloin monta viikkoa takajalat tukkeina enkä oikein edes pystynyt tallilla käymään koska sen näkeminen sattui niin kovaa. Onneksi pikkuponi siitä "parani" ja saimme jatkaa matkaamme yhdessä.

Tällä hetkellä minulla on myös totaalinen motivaation puute ja ärsyynnyn siitä itselleni. Tämä aiheuttaa vielä enemmän turhautumista ja koko asiasta tulee loputon, paha kierre. Onneksi minulla ainakin on A, joka ylläpitää C:n liikutusta vaikka en itse ratsastaisi. Olen kohtapuolin lähdössä tallille ja tarkoitus olisi liikuttaa C. Ajattelin juoksuttaa sen sivuohjilla mutta nähtäväksi jää missä kunnossa se kenttä oikein on. Maneesi pliis valmistu nyt kiitos!! Haluaisin myös mennä estevalmennuksiin, mutta meidän täytyisi ensin harjoitella lastaamista sekä oikeasti lähteä maneesille treenaamaan. Saa nähdä koska saamme sen aikaiseksi, koska yksin en sitä voi tehdä.

Joku kaunis päivä koemme tämän uudestaan, mutta ratsastajan kanssa. ;)

Odottelen tässä aivan hirveästi sitä, että lumi peittää maan ja oikeasti tulee talvi. Silloin tämä "syysmasennus" helpottaa ja jaksan ajatella positiivisesti. Tällä hetkellä jumitan vaan paikoilla ja odottelen sitä hetkeä kun saan taas aloittaa treenaamisen C:n kanssa, kunnolla! No, kai se aika tulee tässä ennemmin tai myöhemmin ja onneksi meillä ei myöskään ole kiire yhtään mihinkään. Luojan kiitos siitä!

Lähdenkin tästä nyt rapsuttelemaan rakasta poitsua, laters!