Elämän vaikeita valintoja. Tuntuu että niitä on tullut vain enemmän viimeisen parin vuoden aikana ja olen aivan sekaisin kaikesta. Valinnat eivät koskaan ole helppoja, ainakaan silloin kun tulevaisuudesta ei ole minkäänlaista tietoa. Eikä todellakaan auta että tunteet sekoittavat valintaa vielä enemmän, olen jopa nukkuessani miettinyt tulevaisuuttaa, se seurasi uniin asti ja aamulla herätessäni se oli ensimmäinen asia päässäni.
Pohjimmiltani tiedän kyllä mitä haluan, olen aina tietänyt. Kuten hyvä ystäväni A sanoi minulle eilen; "Sä yrität vain niin kovasti löytää jonkun syyn jäädä." ja se on totta. Tiedän että asioilla on tapana järjestyä ja aikaa on vielä syksyyn, mutta, kun teen päätökseni tulen sisäistämäään sen ja silloin ei ole enää väliä mitä tapahtuu. Päätös on päätös ja sitä ei voi muuttaa. Kyllä te tiedätte minut; Kaikki tai ei mitään.
Joo.. Sori että menee taas syvällisyyksiin, minun on vain pakko purkautua jonnekin. Muttamutta, nyt muihin asioihin! Cheerulla on tässä viime päivät ollut vapaata sairasteluni takia, mutta eilen päätin sitten etten aio enää sairastella joten käväisin ponin liikuttamassa, kevyeesti kuitenkin koska on ollut vapaalla. Juoksutin liinassa joku maksimissaan 30 min. mutta aika vähän venähti koska minulla oli kyseessä kirjaimellisesti SEKO poni. :D Alussa siis oli kauheeta takkuamista ja vallantaistelua, kakaralla oli energiaa vaikka kuinka.. Noh, kyllä se sitten tajusi että on parempi LIIKKUA liinassa eteenpäin kuin lähteä joka suuntaan pomppimaan. Lopuksi C liikkui oikein kivasti vaikka väsähtikin kaiken pelleilyn jälkeen.
Loppukäyntien aikana kävelyttäessä huomasin kuitenkin että MOLEMMAT takajalan kengät oli lentänyt irti.. HUOH. Nojoo, kaviot olivat kuitenkin hyvässä kunnossa. Harmittaa toki koska viime kengityksestä on vain joku 4-5 viikkoa.. Muttamutta, ei voi mitään, soittoa vaan kengittäjälle. Hoidettuani kaikki asiat tallilla lähdin kotiin laittamaan ruokaa ja sitten iltavuoroon töihin.
@ Instagram pari päivää sitten |
Onneksi saan taas näin paljon ohjelmaa että ajatukseni siirtyvät muualle, koska joudun kuitenkin odottamaan ainakin perjantaihin päätösteni kanssa. Loppuviikosta pääsen varmaankin myös salille treenaamaan ja näin tämä maaginen arki jatkuu Annan kiireisessä elämässä. ;)
Nyt aamupalan kimppuun ja päivä käyntiin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti