Vihdoinkin päiväni on pulkassa ja saan istuutua alas koneen ääreen teekupin kera. Vaikka tänäänkin alkoi syysloma,se on minulle kaikkea muuta kuin "lomaa". :D Toki vapaata koulusta, joten se helpoittaa ja paljon!
Eilen illalla aivan mahtavan päivän jälkeen huomasin että kaikki oli taas liiankin hyvin, joten karma päätti tehdä siihen käännöksen; ulko-ovelle tullessani huomasin että kotiavaimet puuttuivat laukusta.. Huoh, olin siis ottanut väärät avaimet mukaani ja kukaan tuskin tulisi enää puoli 11 avaamaan. Mukana oli avaimet äidin luo, sinne siis jatkoin matkaani ja sain nukkua vanhassa huoneessani. Rankan päivän jälkeen nukahdin onneksi heti ja nukuin kuin tukki koko yön.
Tänään kello herätti 06:00, mutta painoin torkkunappia varmaan viidentoista minuutin ajan.. Noustessani äiti oli kuitenkin keittänyt aamukahvit ja laittanut aamupalaa, ihanaa. Aamupalan jälkeen puin vaatteet päälle, hyppäsin autoon ja ajoin tallille, missä sitten olin 07-10.30 tekemässä talleja ja laitoin kaikki Cheerun jutut valmiiksi koska sillä oli tänään vapaapäivä. Tallilta lähdin sitten kotiinpäin ja soitin samassa syssyssä huoltomiehen avaamaan oven. Ja siellähän avaimeni odotti kiltisti eteisen naulakossa.. niin tyypillistä! :D
Mahtavaa, mulla on taas energiaa tähän hullumylly-elämään! :'DD |
Eilisestä estevalmennuksista tulossa myöhemmin selitystä, tehtäväpostausta ja VIDEOTA, kunhan vaan saan aikaa tehdä sen. Toivottavasti ymmärrätte kiireeni näin syys"loman" aikana. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti