Täällä minä taas kuppailen koneen edessä auringonnousun aikaan. Ajattelin kirjoittaa teille pienen koosteen viikosta, tai lähinnä niistä päivistä mistä en ole ehtinyt postailla.
TUESDAY 15.10.
Aamu alkoi pahimmalla tavalla, nukuin pommiin.. Noh, pääsin onneksi ulos kämpästä viidessätoista minuutissa ja hurjastelin tallille. Siellä töitä lähes klo 14 asti ja jossain välissä ehdin myös liikuttaa Cheerun (juoksutus sivuohjilla, poitsu oli reipas!). Tallilta kotiin vaihtamaan vaatteet ja syömään, jonka jälkeen jatkoin seuraaviin töihin klo 16-21. Onneksi ilta oli rauhallinen ja pääsin lähtemään jopa "etuajassa"! Ei muuta kuin kotiin ja nukkumaan.
WEDNESDAY 16.10
Tänään on tasan kolme kuukautta siitä kun Cheeru tuli minulle. ♥
Sanoinkuvaamaton Rakkaus ♥ |
Tallitöitä klo 7-10, jonka jälkeen hain Bellan mamin luota hoitoon päiväksi. Lähdin sinne sitten takaisin iltapäivästä ja neljän aikaan olimme jo Alman kanssa tallilla. Viimeksi A:n ollessa kanssani tallilla tuli puheeksi Cheerun satula ja tulimme siihen tulokseen että se alkaa olla sille liian kapea.. Joten satularumba alkakoot!
Tässä varmaan huomaattekin jo eron.. Alle 3kk kuvien välissä. |
THURSDAY 17.10
Lähdimme A:n kanssa tallille kymmeneksi; minä töihin ja hän liikuttamaan Cheerun. Olin kuitenkin sen verran nopea että ehdin käydä treenejä katsomassa tallitöiden välissä.
Sain mukavasti ensilumet myös kuvaan mukaan.. |
FRIDAY 18.10 - TODAY
Tänään ajattelin lähteä tallille yhdeksän jälkeen, jotta ehtisin ratsastaa Cheerun ennen kaikkia tallitöitä. Jumppaan sen nopeasti vaan läpi enkä aio sitä sen enempää rasittaa, huomenna luvassa ESTEVALMENNUS enkä halua hevosen olevan lankkuna allani. Tallilta pääsen lähtemään varmasti joskus kolmen aikaan. Silloin tulen vain kotiin vaihtamaan vaatteet, laittamaan eväät ja jatkamaan seuraaviin töihin. Töistä pääsenkin taas yhdeksän jälkeen illalla ja silloin sänky varmasti tuntuu jo hyvältä vaihtoehdolta.
Viime talvelta.. On minullakin poweria! Heheh saa nauraa.. :'D |
Näissä merkeissä siis mennään eteenpäin. Onneksi, siis ONNEKSI on viikonloppu vapaata! Vaikka onhan minulla silloinkin ohjelmaa, koska enhän minä ikinä ole vapaalla.. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti