Syyskuussa 2012 olin juuri aloittanut Vaasan Ammattikorkeakoulussa Tradenoomilinjalla. En tuntenut luokalta ketään mutta tutustuin nopeasti uusiin ihmisiin.
2.9.2012 Lähdimme Riksun kanssa estekisoihin Pietarsaareen. Starttasimme kaksi luokkaa (75cm clear round ja 80cm alue-este). 75cm 0vp. ja ruusuke sekä 80cm 4vp. ja 13 sija. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen poniin joka osasi olla kisapaikalla hyvin asiallisesti.
Pony ja minä kisoissa <3 |
Muuten päivät vieri eteenpäin, suurimmaksi osaksi koulussa, töissä ja tallilla.
22.9.2013 Kävin koeratsastamassa Samppe-ponin ja sen jälkeen aloitinkin sen treenamisen pari-kolme kertaa viikossa. Nykyhetkellä en pitkään aikaan ole Sampella ratsastanut, enkä tiedä jatkanko enää sillä. Minulla ei vaan tällä hetkellä riitä aika oikein mihinkään.
koeratsastus |
superheppa! |
Ei siihen muu auta kun takaisin satulaan ja uudelleenyritys. Keskityimme syyskuussa myös paljon Riksun laukkatyöskentelyyn ja tekniikkaan sekä harjoittelimme välillä "mörköesteitä".
mörköeste |
Vuosi sitten blogissani oli silloin vain 20 rekisteröitynyttä lukijaa ja nyt teitä on paljon enemmän. Olen kyllä kuitenkin vieläkin sillä kannalla että kirjoitan pääasiassa itseni vuoksi, koska haluan pystyä katsomaan taaksepäin mitä elämässä on tapahtunut ja verrata sitä nykyhetkeen.
Sitten voin kysyä itseltäni kysymyksen; Kaipaanko näitä menneitä aikoja? Suurimmalta osin en oikeastaan kaipaa niitä ollenkaan, en ainakaan silloin kun Riksu oli vaikealla päällä ja en vain jaksanut sen kanssa. Toisaalta kaipaan treenejä, kunnon estetreenejä siis. Ratsastaa AIKUISELLA hevosella ja hypätä talonkorkuisia esteitä. Kaipaan jotenkin myös Riksun olemusta. Riksu tulee aina olemaan tärkeä minulle, koska olihan se ensimmäinen oma hevoseni.
Vaikka sanonkin näin se ei tarkoita että kadun päätöstäni että ostin nuoren hevosen. En vaihtaisi Cheerua mihinkään muuhun hevoseen. Se on aivan täydellinen hevonen minulle ja toivon oikeasti että meidän yhteinen tulevaisuus on pitkä yhdessä. Rakas C. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti